Mantan mietteitä osa 2

Ei oo kyllä tässä taloudessa vielä näin tylsää viikkoa ollu,  hihnassa ollaan lenkkeilty ja hallillekkaan ei oo päästy. Syynä tähän tylsyyteen on se pirun kennelyskä. Mullahan se meni ihan vilauksessa ohi, jos se sitä sitten oli. Iskä ja äiskä sanoivat, että minä oon niin nopea ja vikkeläjalkainen, ettei tuommoset kulkutauditkaan perässä pysy. Moppi sairastui keskiviikkona ja minun on pitäny sitte olla sairaanhoitajana, oikea sisar hento punavalkoinen! Aina kun Moppia yskitti, menin sen viereen ja välillä jopa vähän itkeä tirautin myötätunnosta. Silläkin on ollu aika lievänä tuo tauti, se ei oo ollu ees väsyny tai muuten sairaan oloinen. Yskiikin vaan sillon jos haukkuu. Siksipä tässä ollaanki molemmat ihan turhautuneita tähän jouten oloon, äiskä vaan tiukasti väittää ettei sairaana saa riehua mutta kun omasta mielestämme me ei olla sairaita. Se kuiteski väittää niin ja sehän on muka aina oikeessa.

Eilen minä sitte lopussaanki pääsin juoksentelemaan kunnolla metsään ja minähän se sitte kans juoksin!  Ei me pitkää lenkkiä tehty mutta pääsinpähän ainaki oikomaan vähän kinttuja. Moppi oli kans vähän aikaa irti mutta äiskällä piti pistää se sitte hihnaan kun se villiinty ihan mahottomaksi ja äiskää pelotti että jos tulee vaikka jotaki jälkitautiseuraamuksia.

Kyllä se tuo metässä juokseminen on niin parasta,  sääli että on olemassa paljon koiria jotka eivät ikinä pääse juoksemaan metsään, syömään jäniksen papanoita, piehtaroimaan poron kakassa ym. On kuulemma olemassa omistajia, jotka kieltävät tämän ilon koiriltaan siinä pelossa että turkki menee pilalle ja sitte ei tuomarit missikisoissa tykkää... No joo, kärsiihän se pitkä turkki jossain määrin tietysti siitä että se kerää sieltä metästä mukaansa kaikki oravaa pienemmät asiat, mutta tarviiko sen elämän nyt kaatua muutamaan katkenneeseen karvaan. (Syksyisin Mopin turkista on muuten joskus löytynyt lenkin jälkeen etanoita. Äiskä on aatellu vuokrata sitä hienoihin ravintoloihin etanoiden kerääjääksi, tosin sitte se vasta sota syttysi kun ne rajamiehet ja kokit tappeleisivat siitä kuka tuota puudelia saa vuokrata.)  Ja ei niitä misseilyjä niin vakavasti tarvisi ottaa, saati sitten tuomarin kommentteja hännän asennoista ym. Minä oon sitä mieltä, että jos se häntä lähtee suurin piirten siitä persreiän yläpuolelta niin paikka on oikea, siihen ei rotumääritelmää tarvita!

Äiskä koki perjantaina melkosen järkytyksen kun tuli  töistä kotiin. Meillä tai siis oikeestaan jos totta puhutaan niin mulla alko olla jo sen verran toimeton olo toipilasviikon jälkeen että päätettiin Mopin kans pitää sellaset kotibileet. Minä löysin kaapin alta iskän saunaolutjemman, monia tölkkejä pakattuna semmoseen muoviin. Minä revin ja raastoin ja silppusin sen muovin ihan pieniksi paloiksi ja sittenpä pääsinki käsiksi tölkkeihin. Äiskän tullessa kaikki sen löytämät tölkit oli ehjiä, mutta huusholli haisi niin kaljalle että se oli varma että sisältöönkin oli päästy käsiksi. Ja löytyhän se hajun lähde, kaapin alta. Minua pikkusen harmitti, kun se ainokainen tölkki minkä sain avattua vieri sinne kaapin alle enkä minä mahtunu perään. Moppi olis mahtunu, mutta eihän se älynny mennä sinne, se kun muka on aina niin siveellinen.
Äiskä antoi tämän jutun anteeksi, kuuluu kuulemma nuoruuteen että kaikkea täytyy kokeilla, päihteitäkin. Mutta se kyllä sano että jos tämä toistuu, niin se ottaa yhteyttä paikalliseen päihdeneuvolaan. Ja iskälle se sano, että saa säilyttää saunaolusensa tästälähin jossain muualla ettei talon teini pääse niihin käsiksi. Eli tämähän oli oikeestaan iskän vika, tai naapurin Sepon, ei minun.

Minua muuten pikkusen nolottaa se kakkajuttu siellä eläinlääkärillä. Toisaalta se oli sille iha oikeen, sen verran katalan tempun se mulle teki. Moppihan on jo moneen otteeseen varottanu, ettei sen kans kannata kaveerata mutten oo uskonu. Nytki minä istuin niin nätisti siinä pöydällä, heilutin häntää ja yritin nuoleksia naamaa ja mitä tämä mies tekeekään, tokkää perslihakseen semmosen piikin että taju lähti, eikä se ees anteeksi pyytäny. Siitä hyvästä saaki kyllä vääntää lähtiessä tortut lattialle, sitä saa mitä tilaa!
Moppi oli muuten aika kauhuissaan kun minä sitte kotiuduin sieltä eläinlääkäriltä. Mulla oli aika väsy olo ja  nukuin lattialla aika raatona, Moppi varmaan aatteli että oon melkeen kuollu tai jotain. Ja se varmaan haistoi että oon käyny sen kamalaisen miehen luona. Hirmusesti sitä, siis Moppia, kiinnosti tulla minua haistelemaan, muttei se uskaltanu. Äiskän sylistä se sitte varovasti nuuskutteli minun häntää ja vissiin totesi eläväksi, kun jätti sitten rauhaan.

"Voisko...

...joku ystävällisesti...

...kertoa...

...tuolle eläimelle...

...että se on...

...ai per... toipilas...

...eikä se auts...

...sais riehua...

...niinku joku...

...HULLU!"

"Jos on ihan pienenä pienessä häkissä ei oo oikeestaan olemassakaan eikä silloin voi harjata perskarvoja."

Tässä reenataan...

...espanjalais-saksalaista...

...kansantanssia!

Hännästä tulikin mieleen, että on se niin raivostuttavaa miten ne nuo ihmiset huomaa kaiken. Äiskä harjasi minua tänään ja kun tuli hännän ja perskarvojen vuoro yritin paeta paikalta. No eihän se äiskä mihinkään päästäny, jatkoi vaan harjailua ja minä yritin olla tosi nokkela, lähin pakenamaan ryömimällä ja menin piiloon Mopin kevythäkkiin. Ahdashan se oli, seinät pullisteli ja koko häkki meinasi kaatua kun sinne maastouduin, mutta mahuin kuitenki. Äiskää meinasi pikkusen naurattaa, kävi mokoma vielä hakemassa paikalle kameran ja iskän ja siinä ne sitte naureskelivat porukalla. Tekispä nyt niin mieli sanoa, että persvillat jäi harjaamatta mutta pakko myöntää, että kyllä neki sitte harjattiin.

Nyt se muuten sitte äiskä lopussaanki petty minuun ihan pikkiriikkisen. Riepu-vainaa söi aikoinaan yhden kulman yleislääkärin käsikirjasta, Moppi on puolestaan lukenut Tuire Kaimion pennunkasvatusopasta. Äiskän mielestä osoittaa ihan valtaisaa älykkyyttä valita just tuommoset kirjat ja se niin  toivoi, että jos minä jonkun kirjan joskus järsin niin se olis Salme Mujusen Tie tottelevaisuusvalioksi. Kun se sitten tässä yhtenä päivänä siivosi, sohvatyynyjen välistä löytyi kirja jota oli hitusen lueskeltu, siis ihan vähä vaan, muutama hassu hampaanjälki yhessä nurkassa. Ja se kirja oli Pertti vilanderin Koiran korjaus kirja. Mutta onhan se saattanu olla vaikka tuo naapurin Seppo joka sitä on pureskellu joutessaan.