Terveys on mallillaan ja reenit sujuu

Yritämpäs tehdä oikeen pikapikapäivityksen, jää ehkä yritykseksi...
Tänään sain sitten lopussaanki kennelliitolta tuomion Mantan lonkista ja kyynäristä, aata ja nollaa ovat, niinkuin kaikilla muillakin tähän mennessä kuvatuilla sisaruksilla. Valtaisat onnittelut kasvattajalle, hienolta näyttää kasvattien terveystilanne eikä luonteissakaan taida olla valittamista, meleko nohevie harrastuskavereita taitavat olla kaikki. Ja kauniitaki vielä.

Tänään käytiin koirien kans Kajaanissa aksailemassa, vuorossa oli tekniikkareenit ja rata näytti netistä katottuna ihan järkyttävälle. Yhtä hyppyjen sekamelskaa ja välillä putkia houkuttimina. Reenailtiin siis persjättöä, ennakoivaa valssia ja jaakotusta ja kun kartturi hokasi homman niin nuo koirathan toimi niin pirun hyvin että hymy on persiissä vieläki. Mantan kans meillä on ollu ongelmana se valtaisa into ja vauhti, nyt tehtiin niin etten sanonut muuta kuin putkeen-käskyt, muuten ohjasin vartalolla. Ja ikinä Manta ei oo keskittyny touhuun noin täysillä, ehdin tekemään jopa persjätön!!! Mopillakin oli intoa ja vauhtia taas niin paljon, että taidanpa harkita lisenssin hommaamista... Oma ohjaaminen vaan tahtoo olla ihan liian hidasta, pitäisi oppia kertomaan käskyt koiruuksille paaaaljon aiemmin. Mutta sitähän pitää sitte vaan reenata.

Tokoilussa meillä on noudossa tapahtunu ihme harppaus eteenpäin. Ollaan siis reenattu sitä pitämistä ja oon antanu Mantalle kapulan suuhun, peruuttanu pari askelta ja kutsunu luokse. Kun se sujui, otin tässä yhtenä päivänä Mantan sivulle, vein kapulan parin metrin päähän ja käskin hakea. Ja sehän haki, toi eteen ja luovutti käskystä. Eilen heitin kapulan ekan kerran ja hae-käskyllä Manta ampasi niinku ohjus, otti kapulan ja toi eteen. Ja kun minä taas mietin, että mistä lähettiin niin tuntuu aivan uskomattomalle että nyt se sen osaa, nouto on kohta pilikunviilausta vaille koekunnossa. Niin no joo, voihan se olla ettei ikinä päästä ees alokasluokkaan saati sitte pitemmälle, mutta hyvällä mallilla ollaan! Hyppykin on napsahtanu kohilleen aika näpäkästi ja kaiken kaikkiaan alokasluokan liikkeet alkaa periaatteessa olla hanskassa. Vielä me ei kuitenkaan moneen kuukauteen kokeista haaveilla, sitä pilikkuo kun pitää viilata vielä meleko paljo kaikkien liikkeiden kans!
Mopin kans me on tokoilun suhteen pietty vaan hauskaa, minireenejä, temppujen tekemistä ja leikkimistä, intoa sillä tuntuu olevan ja oon jo katellu seuraavaa koetta. Kunhan nyt nuo lumet vaan sulaisi että päästäisiin kentälle reenaamaan, esim. paikallaoloa en halua reenata kylmässä maassa. mantan kans tulee varmasti takapakkia kun siirrytään ulkoreeneihin, häiriötä kun on sitte niin paljo enemmän kuin hallilla. On ohikulkijoita, lintuja, lentäviä lehtiä jne. Ollaan mietitty että jos jostain saisi kauko-ohjattavia harakoita lentelemään kentän poikki...

Jotain häiriötä me on hallireeneihinkin saatu, kun on otettu Mantan kans tokoa ihan vieraan koiran, Kira-dalmiksen kans. Molemmat, Kira ja Manta, ovat vähän samanlaisia luonteeltaan eli tarpeen vaatiessa osataan irvistelyn jalo taito jos vastaan tulee joku epäilyttävän oloinen lajitoveri. MUTTA kun aletaan tekemään töitä, niin kummallakaan ei oo korvia eikä silmiä kellekkään muulle kuin omistajalle. Ollaan otettu kontaktireeniä niin että toinen touhuaa omiaan ihan vieressä ja niin että koirat istuu metrin pääsä toisistaan, kuonot vastatusten. Seuraamista on otettu myös "kylet hipoen" ja kylläpä hallilta on lähteny aina muutama tosissaan onnellinen koiranomistaja kotiin, aivan huippureenejä nuo ovat olleet. Tuntuu sille että vaikka koko halli räjähtäisi taivaan tuuliin, koirat vaan istua töröttäisivät kontaktissa, hännät heiluen ja iloisina.

Voi hitsi että voipiki se tämä harrastus joskus olla niin mukavaa, takapakkia tulee varmasti jossain vaiheessa mutta ei mietitä sitä nyt vaan nautitaan tästä hetkestä ihan täysillä!

Oliskai sitä parempiaki paikkoja pitkäkarvaisen valkoisen koiran tutkia ku nuotio...

...ja sitte mökötetään pesun jälkeen.

Menossa pallon varastuspeli, Manta voitti tämän erän...

...Moppi seuraavan.

Kiran mielestä tokoilu on KIVAA!!!

Kontakti kohillaan

Seuraamista

Tässä yhtenä päivänä koirien tassuja pestessä huomasin, että Mantalla roikkuu takapuolesta sitä ihteäsä. Yritin suihkutella kikkareen pois ja mitäs sieltä sen ihtesä joukosta alkoikaan paljastumaan, kimaltelevia timangeja! Dollarinkuvat silmissä sorkin koiran takapäätä, mutta löydös osoittautuikin minun "timantein" koristelluksi hiusrenksuksi. Ei siinä auttanu muu kuin varovasti vetää edellispäivän välipala ulos ja vessanpyttyyn, se niistä dollareista.

Mopin ajatelmia osa 4

Minä kävin tänään tokokokeessa ja äiskää naurattaa vieläki. Sillä piti siellä paikan päällä pieni hetki miettiä että pitäiskö itkeä vai nauraa, mutta sitte se päätti nauraa koska se on parempi vaihtoehto mielenterveyden kannalta.

No siis minuahan pelotti ihan pirusti, taisin vähän muistella sitä edellistä kertaa kun hallin katolta tuli ne lumet ryminällä alas. Äiskä jo ajatteli että ei yritäkkään paikallaoloa, mutta sitte se kuitenki päätti kokeilla. Minä suostuin menemään vasta kolmannella käskyllä maahan ja tarvittiin käsiapukin, mutta sen jälkeen minä poika purin vaan hammasta ja kökötin sen 3 min ihan hipihiljaa paikallani. Nollillehan se tietysti meni, mutta voi luoja että oli se äiskä onnellinen, se lähti hakemaan onnistunutta paikallaoloa ja sen se sai, jos ei oteta huomioon sitä alkusählinkiä. Minun piti kattokaas tutkailla se ympäristö viholaisten varalta, eikä sitä voi tehä makuuasennossa. Siksi en heti totellu.

Kun sitte tuli meiän vuoro mennä kentälle olin jo aika ilonen mutta yhtäkkiä alkoi pelottamaan. Se saattoi ehkä johtua siitä, että pihalla olevat koirat pitivät niin kamalaa ääntä. En suostunut tulemaan ees sivulle, tuijotin vaan ovelle aika paniikissa ja sitte hokasin siellä sellasen megahyvän piilon, agilityputki!  Ette voi uskoakkaan, miten nopeesti sinne kirmasin. Äiskää naurattaa vieläkin se minun ilme kun kuikistin sieltä, yritin vaan vaivihkaa kysyä siltä että joko tää olis ohi...
No ohihan se oli, kun sieltä kentältä ei kuulemma saa poistua. Ja äiskä tunsi ittesä maailman huonoimmaksi koiranomistajaksi, kun aiheutti mulle niin kamalan tilanteen, mutta mistäs se olisi sen voinu tietää että muistan sen kamalan lumien jyrinän näin tarkkaan.

Meillä oli matkaseurana Tinka ja Manttu, jotka saivat alokkaasta hyvän kakkostuloksen, Tinka oli kentällä ihan innossaan ja niiden yhteistyö oli niin mukavaa kateltavaa. Kaija ja Tilta olivat mukana menossa myös, nappasivat taas luokkavoiton, kp:n ja tk1:n pisteillä 192. Ihan huippua niidenkin yhteistyö, siihen ei voi paljoa muuta sanoa.
Tiedoksi sitten vaan Kokkolalaisille koiraharrastajille, ootte aikasta mukavata sakkia! Ihania ihmisiä tavattiin ja myös tuomari Päivi Kivelä (muistaakseni) on ehkä minun suosikki-ihmisiä tästä lähtien. Miten voikin ihan vieras ihminen ymmärtää niin hyvin pientä herkkää prinsessaa!
Oli meillä kyllä taas niin huippukiva reissu, että tuskin maltan oottaa seuraavaa. Naurua ja höpötystä riitti, eikä tunnelmaa pilannu edes se, että äiskä meinasi tukehtua salaatin lehteen. Se taas johtui siitä, että se yhtäkkiä kesken syönnin muisti minun ilmeen siellä putkessa. Kaikesta ne nuo ihmiset saavatki ilon irti revittyä!

Taidan minä kuiteski olla aikamoinen haaste harrastuskoirana. Moni aina miettii, että haluaa HAASTEELLISEN harrastuskoiran ja sitte mietitään jotain malikkaa tms (niin siis ei millään pahalla malikkaa kohtaan, äiskä ihailee niitä ja niiden työntekoa suuresti). Ottakaapa varsin Cottoni, löytyy haastetta ja hankalia tilanteita. Pk-oikeuksiahan meillä ei vielä oo, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa vois ollakki. Jos teen kennelliittoon hakemuksen ja laitan siihen kuvan, missä irvistän pahasti yhelle Eino-sakemannille.
Niin, siis flegmaattisen koiran voi jotenkin onnistua kokeessa motivoimaan ja yli-innokkaan rauhottumaan, mutta jos on ihan kamalasti pelokas niin siinäpä ei voi oikeen tehä mitään muuta kuin poistua paikalta. Onneksi minä en oo kuitenkaan aina pelokas, vain silloin kun pelottaa. Ja kovin usein minua ei pelota, joskus vaan. Käytiin me sitte vielä siellä hallissa uudelleen maksan palojen kans, muttei ne oikeen maistunu. Halleihin me ei tosiaankaan enää pakkauduta, mutta ihan pirruuttamme kisaamista jatketaan, ulkosalla. Meistä kun kuiteski on tuon äiskän kans niin kivaa touhuta yhessä, paitsi halleissa. Ja minä lupaan, että jos me joskus se ykköstulos saadaan, niin takuuvarmasti meidän koirasakki saa silloin kakkukaffet, sen verran ihanasti ne jaksaa tsempata meitä! Ootte aika ihanoita kaikki ja tärkeitä meille!

Manta oli tänään päivähoidossa Paula-tädin luona, hoitoapuna olivat aussi Santra ja lk saksanseisoja Paris. Hienosti oli päivä mennyt, ei ollut tarvinnu ees irvistellä, vaikka Santralla ja Parisilla on SE aika vuodesta ja niillä voi olla vähän känkkä. Äiskä tuossa mietti, että on se kyllä niin ihana, kun meidät voi viedä hoitoon tarpeen vaatiessa, niitäkin tilanteita  voi tulla joskus. Me kun ollaan semmosia, että tullaan kaikkien kans juttuun, ihmisten ja koirien. Paitsi minä en tykkää vieraista, Manta pusuttelee joskus niitäki.
Niin että suuret kiitokset Paulalle tuon pikkusiskon hoidosta,  meillä oli niin kivaa olla reissussa kun tiiettiin että Manta on hyvissä käsissä. On se tuo meiän äiskä kuiteski sen verran höperö, että ikävä sillä Mantaa oli, vaikka kyse oli vaan yhestä päivästä...Mutta se rakastaa meitä aika paljon. Ja oli mullaki ikävä, kun Kaija toi meidät kotiin kiersin vingunnan kans koko huushollin ympäri ja etin Mantaa. Onneksi me haettiin se heti kotiin ja kunhan iskä tulee lapin reissulta, se saa taas ihastella uusia hienoja uria parketissa.

Me muutes tykätään  lukea tuota chic choix-blogia, koskapa se mies siellä kirjottaa joskus aika viisaita juttuja. Kerran siellä oli kirjotus oksitosiini-hormoonista ja äiskä oli aika tohkeissaan siitä. Meillä kun on tapana ottaa joka ikinen päivä hellähetki, me vaan ollaan iha likikkäin, hipsutellaan ja rapsutellaan ja nautitaan. Äiskä aina huutaa että "koirat, hellä hetki" ja me tullaan täysiä ja mennään sohvalle äiskän viekkuun. Ja sitte me vaan ollaan. Se on kuulemma tosi hyödyllistä koirille, tosin äiskä epäilee että meillä voi olla oksitosiinimyrkytys, mutta kun se ei tiiä oireita niin se ei voi olla varma.

Reilu vuosi sitten tuo lähentely meinasi pikkusen ahistaa...

...mutta nykyään ollaan näin onnellisesti yhessä!

Hakureeneissä

Mutta nyt meiän pitäis varmaan kohta alkaa nukkumaan, kun ollaan kuiteski herätty aamulla tai siis yöllä klo 2.30. "Tämä on ihan hullun hommaa" tuumasi äiskä kun lähti lenkittämään meitä kolmen aikoihin mutta omapahan on vikasa, minä en ihteäni sinne kokeeseen ilmottanu!

Testipäivitys

Mantan ja Venuksen hellä hetki

 Nyt on sitte blogi, tai ainaki kuvat siellä, ihan tuhannen sekasin. Yritin eilen laittaa uutta kuvaa tähän etusivulle van eipä onnistanu. Sitte painasin jotaki nappia, jonka ansiosta iso osa kuvista häipyi kuin pieru saharaan. Kati kävi tänään opastamassa vähän näissä jutuissa ja oon pienentäny ja poistellu kuvia, mutta etusivulle en saa vieläkään ladattua uutta kuvaa. Kokkeillaanpa nyt onnistaako kuvien lataaminen tänne blogiin... Jos ei niin kai se on aloitettava ihan uus blogi, sitä saavat sitten päivittää vain Moppi ja Manta, kun kerran emäntä on näin tumpelo näissä hommissa.

Ne nuo suset tulloo jo ihmisten roska-astioille tonkiumaan...

Aamujumppa apinan kans

Kuvatuspäivitys

Nyt on  sitten eessä se kauan kaivattu loma, eikä tarvi miettiä mitähän sitä tekisi. Voishan sitä tietysti siivoilla noita kaappeja ja hinkata lattialistoja, tarpeen voisi olla sekin mutta luulempa että jos kelit tämmösinä jatkuu niin seuraavat 9 pv kuluvat aika rattosasti tuolla ulkosalla koiruuksien kans ja välillä tietysti pitää pistäytyä hallilla reenimässä.

Mantan kans on nyt reenailtu sitä liikkestä seisomista ja noutoa, Mopin kans metallikapulaa. Siinäpä ne tärkeimmät reenien osalta :). Ei paljo haluttanu viime viikolla tokoa hinkata, jotenki se  näillä keleillä tuo metässä rämpiminen vei voiton.

Mantan mietteitä osa 2

Ei oo kyllä tässä taloudessa vielä näin tylsää viikkoa ollu,  hihnassa ollaan lenkkeilty ja hallillekkaan ei oo päästy. Syynä tähän tylsyyteen on se pirun kennelyskä. Mullahan se meni ihan vilauksessa ohi, jos se sitä sitten oli. Iskä ja äiskä sanoivat, että minä oon niin nopea ja vikkeläjalkainen, ettei tuommoset kulkutauditkaan perässä pysy. Moppi sairastui keskiviikkona ja minun on pitäny sitte olla sairaanhoitajana, oikea sisar hento punavalkoinen! Aina kun Moppia yskitti, menin sen viereen ja välillä jopa vähän itkeä tirautin myötätunnosta. Silläkin on ollu aika lievänä tuo tauti, se ei oo ollu ees väsyny tai muuten sairaan oloinen. Yskiikin vaan sillon jos haukkuu. Siksipä tässä ollaanki molemmat ihan turhautuneita tähän jouten oloon, äiskä vaan tiukasti väittää ettei sairaana saa riehua mutta kun omasta mielestämme me ei olla sairaita. Se kuiteski väittää niin ja sehän on muka aina oikeessa.

Eilen minä sitte lopussaanki pääsin juoksentelemaan kunnolla metsään ja minähän se sitte kans juoksin!  Ei me pitkää lenkkiä tehty mutta pääsinpähän ainaki oikomaan vähän kinttuja. Moppi oli kans vähän aikaa irti mutta äiskällä piti pistää se sitte hihnaan kun se villiinty ihan mahottomaksi ja äiskää pelotti että jos tulee vaikka jotaki jälkitautiseuraamuksia.

Kyllä se tuo metässä juokseminen on niin parasta,  sääli että on olemassa paljon koiria jotka eivät ikinä pääse juoksemaan metsään, syömään jäniksen papanoita, piehtaroimaan poron kakassa ym. On kuulemma olemassa omistajia, jotka kieltävät tämän ilon koiriltaan siinä pelossa että turkki menee pilalle ja sitte ei tuomarit missikisoissa tykkää... No joo, kärsiihän se pitkä turkki jossain määrin tietysti siitä että se kerää sieltä metästä mukaansa kaikki oravaa pienemmät asiat, mutta tarviiko sen elämän nyt kaatua muutamaan katkenneeseen karvaan. (Syksyisin Mopin turkista on muuten joskus löytynyt lenkin jälkeen etanoita. Äiskä on aatellu vuokrata sitä hienoihin ravintoloihin etanoiden kerääjääksi, tosin sitte se vasta sota syttysi kun ne rajamiehet ja kokit tappeleisivat siitä kuka tuota puudelia saa vuokrata.)  Ja ei niitä misseilyjä niin vakavasti tarvisi ottaa, saati sitten tuomarin kommentteja hännän asennoista ym. Minä oon sitä mieltä, että jos se häntä lähtee suurin piirten siitä persreiän yläpuolelta niin paikka on oikea, siihen ei rotumääritelmää tarvita!

Äiskä koki perjantaina melkosen järkytyksen kun tuli  töistä kotiin. Meillä tai siis oikeestaan jos totta puhutaan niin mulla alko olla jo sen verran toimeton olo toipilasviikon jälkeen että päätettiin Mopin kans pitää sellaset kotibileet. Minä löysin kaapin alta iskän saunaolutjemman, monia tölkkejä pakattuna semmoseen muoviin. Minä revin ja raastoin ja silppusin sen muovin ihan pieniksi paloiksi ja sittenpä pääsinki käsiksi tölkkeihin. Äiskän tullessa kaikki sen löytämät tölkit oli ehjiä, mutta huusholli haisi niin kaljalle että se oli varma että sisältöönkin oli päästy käsiksi. Ja löytyhän se hajun lähde, kaapin alta. Minua pikkusen harmitti, kun se ainokainen tölkki minkä sain avattua vieri sinne kaapin alle enkä minä mahtunu perään. Moppi olis mahtunu, mutta eihän se älynny mennä sinne, se kun muka on aina niin siveellinen.
Äiskä antoi tämän jutun anteeksi, kuuluu kuulemma nuoruuteen että kaikkea täytyy kokeilla, päihteitäkin. Mutta se kyllä sano että jos tämä toistuu, niin se ottaa yhteyttä paikalliseen päihdeneuvolaan. Ja iskälle se sano, että saa säilyttää saunaolusensa tästälähin jossain muualla ettei talon teini pääse niihin käsiksi. Eli tämähän oli oikeestaan iskän vika, tai naapurin Sepon, ei minun.

Minua muuten pikkusen nolottaa se kakkajuttu siellä eläinlääkärillä. Toisaalta se oli sille iha oikeen, sen verran katalan tempun se mulle teki. Moppihan on jo moneen otteeseen varottanu, ettei sen kans kannata kaveerata mutten oo uskonu. Nytki minä istuin niin nätisti siinä pöydällä, heilutin häntää ja yritin nuoleksia naamaa ja mitä tämä mies tekeekään, tokkää perslihakseen semmosen piikin että taju lähti, eikä se ees anteeksi pyytäny. Siitä hyvästä saaki kyllä vääntää lähtiessä tortut lattialle, sitä saa mitä tilaa!
Moppi oli muuten aika kauhuissaan kun minä sitte kotiuduin sieltä eläinlääkäriltä. Mulla oli aika väsy olo ja  nukuin lattialla aika raatona, Moppi varmaan aatteli että oon melkeen kuollu tai jotain. Ja se varmaan haistoi että oon käyny sen kamalaisen miehen luona. Hirmusesti sitä, siis Moppia, kiinnosti tulla minua haistelemaan, muttei se uskaltanu. Äiskän sylistä se sitte varovasti nuuskutteli minun häntää ja vissiin totesi eläväksi, kun jätti sitten rauhaan.

"Voisko...

...joku ystävällisesti...

...kertoa...

...tuolle eläimelle...

...että se on...

...ai per... toipilas...

...eikä se auts...

...sais riehua...

...niinku joku...

...HULLU!"

"Jos on ihan pienenä pienessä häkissä ei oo oikeestaan olemassakaan eikä silloin voi harjata perskarvoja."

Tässä reenataan...

...espanjalais-saksalaista...

...kansantanssia!

Hännästä tulikin mieleen, että on se niin raivostuttavaa miten ne nuo ihmiset huomaa kaiken. Äiskä harjasi minua tänään ja kun tuli hännän ja perskarvojen vuoro yritin paeta paikalta. No eihän se äiskä mihinkään päästäny, jatkoi vaan harjailua ja minä yritin olla tosi nokkela, lähin pakenamaan ryömimällä ja menin piiloon Mopin kevythäkkiin. Ahdashan se oli, seinät pullisteli ja koko häkki meinasi kaatua kun sinne maastouduin, mutta mahuin kuitenki. Äiskää meinasi pikkusen naurattaa, kävi mokoma vielä hakemassa paikalle kameran ja iskän ja siinä ne sitte naureskelivat porukalla. Tekispä nyt niin mieli sanoa, että persvillat jäi harjaamatta mutta pakko myöntää, että kyllä neki sitte harjattiin.

Nyt se muuten sitte äiskä lopussaanki petty minuun ihan pikkiriikkisen. Riepu-vainaa söi aikoinaan yhden kulman yleislääkärin käsikirjasta, Moppi on puolestaan lukenut Tuire Kaimion pennunkasvatusopasta. Äiskän mielestä osoittaa ihan valtaisaa älykkyyttä valita just tuommoset kirjat ja se niin  toivoi, että jos minä jonkun kirjan joskus järsin niin se olis Salme Mujusen Tie tottelevaisuusvalioksi. Kun se sitten tässä yhtenä päivänä siivosi, sohvatyynyjen välistä löytyi kirja jota oli hitusen lueskeltu, siis ihan vähä vaan, muutama hassu hampaanjälki yhessä nurkassa. Ja se kirja oli Pertti vilanderin Koiran korjaus kirja. Mutta onhan se saattanu olla vaikka tuo naapurin Seppo joka sitä on pureskellu joutessaan.