No nyt tulee kyllä päivitystä ihan jatkuvasti, mutta pakko vähän hehkuttaa minun jälkieläimiä. Tänään on reenailtu jälkeä pariinkin otteeseen ja taas voi todeta, että kyllä ne jotkut asiat oppii vaan kantapään kautta. Mopin kans oon selvästikkin ottanu liikaa jälkiruutua, alkuun ei näyttäny hoksaavan että jälki lähteeki eteenpäin. Hienosti se kuitenki meni sitten kun hoksasi homman, ehkäpä siitä tuleeki isona rajakoira!
Mantulle teinki sitte heti "oikean" jäljen, ruutuahan me on harjoteltu vaan pari kertaa. Eihän ne jäljet pitkiä ollu, mutta siitähän se lähtee! Tosi hienosti Manta keskittyi hommaan, varsinki kun muistetaan että ikää on huimat 14 vk!
Paikalla oloa sekä istuen että maaten reenailtiin kans tänään Mantan kans, onhan se tietysti tärkeä juttu tokoakin ajatellen mutta lähinnä nyt ajattelin agilityä. Hain kaupalta jo tarvikkeitaki että rupeen väsäämään kotiin hyppyesteen. Hyppytarkotukseenhan sitä ei Mantun kans tarvita enneku vasta ens talvena, mutta ajattelin alkaa opettaa Mantalle paikallaoloa siivekkeiden takana. Aika monilla kun näyttää olevan ongelmia siinä että koiruus ei pysy agissa lähdössä paikoillaan niin ajattelin alottaa sen reenaamisen jo nyt. Tuskinpa siitä haittaakaan on!
Tänä päivänä ei oo kyllä taas ehtiny muuta tekemään ku koiruuksia, sen ajan mitä ne on nukkuneet olen siivonnut niiden jälkiä. Illalla meillä oli vielä palaveri ensi kesän Viepperhauta-tapahtuman (erä/retkeily ym. tapahtuma, jossa koirat näyttelee aika isoa osaa) tiimoilta. Meidän ikioma koirakerho, tai siis tuleva sellainen, vahvistusta ei ole vielä tullut patentti- ja rekisteröintikeskukselta, järjestää tapahtuman koirajutut. Luvassa on mm. mölliagikisat, tottelevaisuusnäytös (jossa yhtenä esiintyjänä Moppi...), rotuesittely (tähtinä mm.Moppi ja Manta...), mätsärit, suojelunäytös (jos oikeen reenataan ni päästäsköhän me Mopin kans tähänki??? Rotuennekkoluulot joutaa romukoppaan, kyllä meidän puudelista varmaan suojelukoiranki saisi!) jne jne. Touhua ja tekemistä riittää varmasti paljon, mutta onneksi meillä on niin kiva koiraporukka, että eiköhän me saada hieno tapahtuma aikaseksi!
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
maanantai 25. huhtikuuta 2011
Aurinkoinen aksailupäivä
Tänään suunnattiin kuonot kohti Kajaania Mopin, Mantan, Tiltan ja Kaijan kans ja olipas taas kiva reissu! Koppiaisen kanssa mentiin kahteen kertaan ykkösluokan rata, missä ei meidän onneksi ollut keinua...Moppi toimi ajatuksen voimalla, molemmilta radoilta tuli puhtaat nollat ja toka raalla ihanneaikaki alittui yli 7 sekunnilla. Voittohan sillä tuloksella irtosi ja olo on kuin oltais sm-kisat voitettu! Nyt sitte vaan kuono kohti virallisia kisoja! On se vaan niin hieno tunne, kun koiruus toimii noin, sielujen sympatiaa, sanoisin...Hieno koiruus, maailman paras cottoni!
Mantakin oli tosiaan menossa mukana ja kylläpä siellä oliki niiiiin paljo kaikkea jännittävää kateltavaa. Paljon sai mantu rapsutuksia osakseen ja turkin väriä tietysti ihasteltiin, tunnistipa joku myös Mantan heti Weekasilan kasvatiksi! Oon tähän asti ajatellut, ettei Manta osaa haukkua kunnolla, pientä poksahtelua ja kimeitä "leikkiin kutsu-haukkuja" on toki kuulunut, mutta tänäänpä kuulin ihan oikeaa haukkua! Kohteena olivat kaverini kleini- ja mittelipojat, joten näiden rotujen edustajat eivät sitten ilmeisesti kuulu Mantan suosikkeihin. Kaikesta ihmis-ja koiravilinästä huolimatta Manta käyttäytyi hienosti, tosin kyllä se yritti kaivella ansakuoppia keskelle kenttää...Hieno koiruus, maailman paras bortsu!
Kylläpä sai taas nyt illalla nauraa noille koiruuksille, kun huutelin niitä sisälle takapihalta kesken leikin. Siellä oli mieletömät formulat päällä ja kun huusin niitä, vauhti pysähtyi kuin seinään ja molemmat vain tuijottivat minua. Sitten ne katsoivat toisiaan ja olen IHAN varma, että niiden kesken käytiin seuraava keskustelu:
Moppi: "Totellaanko?
Manta: "EI!!!!!"
Ja sitten kiihytys nollasta sataan puolessa sekunnissa, korvat jäivät lähtöviivalle ja mamma sai huudella ovella ihan yssikseen. Mutta kyllä ne ihan oikeesti yleensä tottelee!
Putipuhdas puudeli
Reissukoirat
Huomenna vietetäänki sitten touhupäivien jälkeen ihan vapaapäivä kaikesta reenailuista, käydään metsässä käppäilemässä ja hieroskellaan agihirmun lihaksia ja saatetaanpa ottaa vaikka porukalla päiväunetkin!
Mantakin oli tosiaan menossa mukana ja kylläpä siellä oliki niiiiin paljo kaikkea jännittävää kateltavaa. Paljon sai mantu rapsutuksia osakseen ja turkin väriä tietysti ihasteltiin, tunnistipa joku myös Mantan heti Weekasilan kasvatiksi! Oon tähän asti ajatellut, ettei Manta osaa haukkua kunnolla, pientä poksahtelua ja kimeitä "leikkiin kutsu-haukkuja" on toki kuulunut, mutta tänäänpä kuulin ihan oikeaa haukkua! Kohteena olivat kaverini kleini- ja mittelipojat, joten näiden rotujen edustajat eivät sitten ilmeisesti kuulu Mantan suosikkeihin. Kaikesta ihmis-ja koiravilinästä huolimatta Manta käyttäytyi hienosti, tosin kyllä se yritti kaivella ansakuoppia keskelle kenttää...Hieno koiruus, maailman paras bortsu!
Kylläpä sai taas nyt illalla nauraa noille koiruuksille, kun huutelin niitä sisälle takapihalta kesken leikin. Siellä oli mieletömät formulat päällä ja kun huusin niitä, vauhti pysähtyi kuin seinään ja molemmat vain tuijottivat minua. Sitten ne katsoivat toisiaan ja olen IHAN varma, että niiden kesken käytiin seuraava keskustelu:
Moppi: "Totellaanko?
Manta: "EI!!!!!"
Ja sitten kiihytys nollasta sataan puolessa sekunnissa, korvat jäivät lähtöviivalle ja mamma sai huudella ovella ihan yssikseen. Mutta kyllä ne ihan oikeesti yleensä tottelee!
Huomenna vietetäänki sitten touhupäivien jälkeen ihan vapaapäivä kaikesta reenailuista, käydään metsässä käppäilemässä ja hieroskellaan agihirmun lihaksia ja saatetaanpa ottaa vaikka porukalla päiväunetkin!
sunnuntai 24. huhtikuuta 2011
Mehtäretkeilyö ja jäläkireenejä
Voi että kun saisi tuon Nato-ohjuksen energian kanavoitua johonki tähelliseen, esim imurointiin ja pölyjen pyyhintään, niin kylläpä koti kiiltäis! Lintukirppunen vetelee sikeitä meidän sängyssä, mutta Mantalla on täys touhu päällä...
Olin viime ja toissa yön töissä ja pääsin aamulla nukkumaan joskus 8 jälkeen. Mantuli päätti sitten 10 aikoihin että HERÄTYS! IHANA PÄIVÄ! MITÄ TEHTÄIS? MENNÄÄNKÖ ULOS? ANNA PUSU! NOUSE JO! MULLON TYLSÄÄÄÄÄÄ! Ja nukuppa siinä sitten... Kummasti olo virkisty kun päästiin kentälle, tosi hienosti Mantu tulee sivulle ja menee maahan ilman käsiapua. Molemmissa asennoissa on otettu myös kestoa (muutamaa sekunttia...) ja hienosti pysyy paikallaan vaikka minä liikun, taitava tyttö! Agia en Mopin kans ottanu muuten ku vaan pari kertaa kepit ja keinun, pitää säästää virtasta huomiselle. Oli niin intona, että olis hirveesti haluttanu ottaa kunnolla rataa mutta maltoin mieleni, jospa sitä vauhtia sitten huomenna löytyis!
Reenien jälkeen käytiin vielä porukalla leikkimässä, mukana menossa olivat Mopin ja Mantan lisäksi Diva, Tilta ja Hilma emäntineen ja olipa kyllä kiva koirailupäivä, on onni omistaa ihanat reenikaverit!
Illalla käytiin vielä metässä käveleskelemässä ja nautin kyllä ihan täysillä koirien onnesta, oli niillä taas niin paljo kaikkea ihanaa tutkittavaa ja haisteltavaa. Manta söi taas jonkun jutun, oikeastaan parempi etten tiiä minkä, mutta liukkaasti näkyi menevän kurkusta alas ennenku ehin kissaa sanoa...yäk!!! Ja sitte tullaan onnellisena antamaan mammalle puseja tyyliin kuono kitalaessa ja kieli poskiontelossa...ällötys!
Virtasta kun riitti vielä, niin tein sitte molemmille koirille pari jälkiruutua. Mopillehan se oli jo ihan tuttujuttu, mutta ajattelin varmistella asiaa talvitauon jälkeen. Mantun keskittyminen touhuun yllätti minut kyllä ihan täysin, hienosti käytti nenää ja hoksasi homman hetkessä, on se vaan niin viisas! Ja kaunis ja taitava ja rohkea ja reipas ja ihana! Ehkä maailman paras bortsunpoikanen, luulisin...
Mutta asiasta kuudenteen. Mulla piti tänään punnita tuo neiti ihan kahteen otteeseen kun en uskonut vaa`an lukemia, mutta kyllä se vaan näytti 9.7 kg. Kun on vuosia tottunu siihen, että koira kainaloon ja menoksi, niin tuntuu aika oudolle, että sitä ei ihan yhellä kädellä kainalossa pidelläkkään!
Sisäsiisteyden kans ollaan aika hyvällä mallilla, tosin kyllähän niitä leikin tiimellyksessä tirahtaneita ilopisuja saa luutuilla lattialta päivittäin. Ja löytyyhän sitä isompaakin evästä aina tuolta olohuoneen nurkasta, mutta sattuuhan niitä vahinkoja isommillekkin...Justiin viime viikolla löysin sellasen karvasen kakan ja tulin siihen tulokseen, että koiran ruuansulatus ei sulata hiiren karvoja. Kaikkea uutta sitä oppii vielä aikuisenakin! Pääasiassa hommat kuitenkin hoidellaan ulos, aamulla ei ole ikinä pisuja lattialla ja vaikka yksinolo venyisi kuuteenkin tuntin, ei kotiin tultua tarvi luutuilla lattioita. Ja onhan se vielä kuitenki niiiiin pieni vaikka onki aika iso, että niitä liruja siivoillaan vielä monta viikkoa!
Hui kamala että jänskättää se huominen! Meinasin jo perua koko kisoihin lähön kun ei oo kunnolla päästy reenailemaan mutta sitte aattelin että mitä siitä, hauskaa siellä tulee kuitenki olemaan, kävi miten kävi. Toivon vaan, ettei moppi tällä kertaa hauku tuomaria kesken A-esteen suorittamisen, on se senkin joskus tehny...
Mandoliinopendoliino
Joku ihana haju...
Moppiskoppispuudeloinenkainaloinenkananen
Siitä vois ehkä saada keppihullun...mutten taho!
Kyllä meiltä löytyis pienille koirille parempiaki nukkumispaikkoja...
Olin viime ja toissa yön töissä ja pääsin aamulla nukkumaan joskus 8 jälkeen. Mantuli päätti sitten 10 aikoihin että HERÄTYS! IHANA PÄIVÄ! MITÄ TEHTÄIS? MENNÄÄNKÖ ULOS? ANNA PUSU! NOUSE JO! MULLON TYLSÄÄÄÄÄÄ! Ja nukuppa siinä sitten... Kummasti olo virkisty kun päästiin kentälle, tosi hienosti Mantu tulee sivulle ja menee maahan ilman käsiapua. Molemmissa asennoissa on otettu myös kestoa (muutamaa sekunttia...) ja hienosti pysyy paikallaan vaikka minä liikun, taitava tyttö! Agia en Mopin kans ottanu muuten ku vaan pari kertaa kepit ja keinun, pitää säästää virtasta huomiselle. Oli niin intona, että olis hirveesti haluttanu ottaa kunnolla rataa mutta maltoin mieleni, jospa sitä vauhtia sitten huomenna löytyis!
Reenien jälkeen käytiin vielä porukalla leikkimässä, mukana menossa olivat Mopin ja Mantan lisäksi Diva, Tilta ja Hilma emäntineen ja olipa kyllä kiva koirailupäivä, on onni omistaa ihanat reenikaverit!
Illalla käytiin vielä metässä käveleskelemässä ja nautin kyllä ihan täysillä koirien onnesta, oli niillä taas niin paljo kaikkea ihanaa tutkittavaa ja haisteltavaa. Manta söi taas jonkun jutun, oikeastaan parempi etten tiiä minkä, mutta liukkaasti näkyi menevän kurkusta alas ennenku ehin kissaa sanoa...yäk!!! Ja sitte tullaan onnellisena antamaan mammalle puseja tyyliin kuono kitalaessa ja kieli poskiontelossa...ällötys!
Virtasta kun riitti vielä, niin tein sitte molemmille koirille pari jälkiruutua. Mopillehan se oli jo ihan tuttujuttu, mutta ajattelin varmistella asiaa talvitauon jälkeen. Mantun keskittyminen touhuun yllätti minut kyllä ihan täysin, hienosti käytti nenää ja hoksasi homman hetkessä, on se vaan niin viisas! Ja kaunis ja taitava ja rohkea ja reipas ja ihana! Ehkä maailman paras bortsunpoikanen, luulisin...
Mutta asiasta kuudenteen. Mulla piti tänään punnita tuo neiti ihan kahteen otteeseen kun en uskonut vaa`an lukemia, mutta kyllä se vaan näytti 9.7 kg. Kun on vuosia tottunu siihen, että koira kainaloon ja menoksi, niin tuntuu aika oudolle, että sitä ei ihan yhellä kädellä kainalossa pidelläkkään!
Sisäsiisteyden kans ollaan aika hyvällä mallilla, tosin kyllähän niitä leikin tiimellyksessä tirahtaneita ilopisuja saa luutuilla lattialta päivittäin. Ja löytyyhän sitä isompaakin evästä aina tuolta olohuoneen nurkasta, mutta sattuuhan niitä vahinkoja isommillekkin...Justiin viime viikolla löysin sellasen karvasen kakan ja tulin siihen tulokseen, että koiran ruuansulatus ei sulata hiiren karvoja. Kaikkea uutta sitä oppii vielä aikuisenakin! Pääasiassa hommat kuitenkin hoidellaan ulos, aamulla ei ole ikinä pisuja lattialla ja vaikka yksinolo venyisi kuuteenkin tuntin, ei kotiin tultua tarvi luutuilla lattioita. Ja onhan se vielä kuitenki niiiiin pieni vaikka onki aika iso, että niitä liruja siivoillaan vielä monta viikkoa!
Hui kamala että jänskättää se huominen! Meinasin jo perua koko kisoihin lähön kun ei oo kunnolla päästy reenailemaan mutta sitte aattelin että mitä siitä, hauskaa siellä tulee kuitenki olemaan, kävi miten kävi. Toivon vaan, ettei moppi tällä kertaa hauku tuomaria kesken A-esteen suorittamisen, on se senkin joskus tehny...
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Kylläpä on vapaapäivät kuluneet aikalailla koiruuksia tehdessä, mitään muuta ei ole ehtinyt ajattelemaankaan. Eilen kävästiin koirien kanssa minun työpaikalla, Mopille se on jo sen verran tuttu paikka, että se tietää jo syöksyä ensimmäisenä keittiöön, sieltä kun saa joka kerta jotain herkkua. Manta oli tietysti ihan onnessaan kun sai niin paljon rapsutuksia ja taitaa sekin kohta oppia, että keittäjä on se kaikkein kivoin täti siinä firmassa, tarjoilu pelasi taas sen verran hyvin!
Eilen aamulla, kun kutsuin koirat sisälle aamupissiltä, huomasin Mantan suussa jotain epäilyttävää...Se heitteli sitä ilmaan, otti kiinni jne ja kun se sitten lopulta suostui vaihtamaan sen "herkun" makupalaan huomasin, että se ihanuus oli mädäntynyt hiiren raato. Siis niin mädäntynyt, että tunnistin sen hiireksi vain jaloista...ällötys!!! Ja sittenpä tuo vihikoira löysi toisen samanlaisen, ei ihan niin mädäntyneen aarteen sieltä minun työpaikan pihalta ja viisaana koirana vissiin ajatteli, että tätä herkkua tuo äiskä ei ainakaan vie. Se nimittäin nielasi sen kokonaisena ennenkuin minä ehin tehä mitään...Valmistauduin jo siivoamaan hiirenraato-oksennukset lattialta mutta vielä mitä, ei edes maha ole ollut löysällä vaikka ruokavalio olikin eilen hiukan proteiinipitoisempi kuin normaalisti.
Tänään lähdettiin heti aamusta Kaisan ja Hilma-sheltin luo "maalle" ja siellä hurahti muutama tunti metsälenkkeilyn, reenien ja kahvittelun merkeissä. Hienosti käytti kolmikolla leikit yksiin ja mikä parasta, siellä ei tarvinnut pelätä autoja tms kun oli tilaa missä temmeltää. Hilmalla on ekat missikisat parin viikon päästä joten reenailtiin vähän näyttelyjuttuja ja pikkusen tokoakin. Oli kyllä niin kiva reissu että taidetaan kyläillä siellä toistekkin!
Meillä olisi Mopin kans ens maanantaina mölliagikisat Kajaanissa ja vähän hirvittää lähteä sinne näin onnettomalla harjottelulla...Manta,Tilta, Kaija ja mahdollisesti myös Kaisa lähtevät onneksi taustajoukoiksi, joten ehkä me uskaltaudutaan mukaan. Sunnuntaina reenailtiin Koppiaisen kanssa vaan keinua ja keppejä, ne meni kyllä hienosti vaikka keinu on ollut se meidän suurin ongelma vauhdin puutteen lisäksi (niin siis vauhtiahan on vaikka muille jakaa kaikkialla muualla paitsi agiradalla...). Hieroin Mopin lauantaina ja huomasin, että takareidet on vähä kipeät, siksi en uskaltanu ottaa hyppyjä yms. Tänään ei ollut enää mitään arkuutta, joten eiköhän me maanantaina suunnata kohti kajaania.
Hortonomi on ollu hommissa...
"ota kiinni jos saat"-peliä
Manta kaivaa ansakuoppaa
Jollain ei ihan oikeesti oo selkärankaa...
Vauhdin hurmaa
Eilen aamulla, kun kutsuin koirat sisälle aamupissiltä, huomasin Mantan suussa jotain epäilyttävää...Se heitteli sitä ilmaan, otti kiinni jne ja kun se sitten lopulta suostui vaihtamaan sen "herkun" makupalaan huomasin, että se ihanuus oli mädäntynyt hiiren raato. Siis niin mädäntynyt, että tunnistin sen hiireksi vain jaloista...ällötys!!! Ja sittenpä tuo vihikoira löysi toisen samanlaisen, ei ihan niin mädäntyneen aarteen sieltä minun työpaikan pihalta ja viisaana koirana vissiin ajatteli, että tätä herkkua tuo äiskä ei ainakaan vie. Se nimittäin nielasi sen kokonaisena ennenkuin minä ehin tehä mitään...Valmistauduin jo siivoamaan hiirenraato-oksennukset lattialta mutta vielä mitä, ei edes maha ole ollut löysällä vaikka ruokavalio olikin eilen hiukan proteiinipitoisempi kuin normaalisti.
Tänään lähdettiin heti aamusta Kaisan ja Hilma-sheltin luo "maalle" ja siellä hurahti muutama tunti metsälenkkeilyn, reenien ja kahvittelun merkeissä. Hienosti käytti kolmikolla leikit yksiin ja mikä parasta, siellä ei tarvinnut pelätä autoja tms kun oli tilaa missä temmeltää. Hilmalla on ekat missikisat parin viikon päästä joten reenailtiin vähän näyttelyjuttuja ja pikkusen tokoakin. Oli kyllä niin kiva reissu että taidetaan kyläillä siellä toistekkin!
Meillä olisi Mopin kans ens maanantaina mölliagikisat Kajaanissa ja vähän hirvittää lähteä sinne näin onnettomalla harjottelulla...Manta,Tilta, Kaija ja mahdollisesti myös Kaisa lähtevät onneksi taustajoukoiksi, joten ehkä me uskaltaudutaan mukaan. Sunnuntaina reenailtiin Koppiaisen kanssa vaan keinua ja keppejä, ne meni kyllä hienosti vaikka keinu on ollut se meidän suurin ongelma vauhdin puutteen lisäksi (niin siis vauhtiahan on vaikka muille jakaa kaikkialla muualla paitsi agiradalla...). Hieroin Mopin lauantaina ja huomasin, että takareidet on vähä kipeät, siksi en uskaltanu ottaa hyppyjä yms. Tänään ei ollut enää mitään arkuutta, joten eiköhän me maanantaina suunnata kohti kajaania.
keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
EKA ROKOTUS TAKANA!
Käytiin tosiaan eilen eläinlääkärillä ja Mantamainiomaantiekiitäjä ei edes huomannu rokotusta. Muutenkin kaikki oli kunnossa ja el. kehui reippaaksi pennuksi. Painoa on nyt 8.1 kg, eli 2 kg enemmän kuin isolla veljellä. Eipä ihme, että moppi on alkanu tuntumaan ihan lintukirppuselta sylissä!
Me on yritetty epätoivosesti ottaa Mantasta seisomiskuvaa, mutta kun se ei vaan onnistu. Laitan kuiteski näytille sen parhaan otoksen, jonka näppäsin sitten vahingossa. Seisomista on kyllä reenailtu, mutta se vaatinee vielä hiukan harjottelua!
Pientä piruuttakin on ehitty tekemään. Oon jo jonkun aikaa ihmetelly, että miksi meidän lattiankuivauslasta jättää sellaset ihme vesivanat lattiaan. No sitten huomasin, että joku pieni eläin oli käynyt pienen pienillä etuhampailla nykertämässä siitä pienen pieniä palasia irti...Mandoliinolla on vissiin ollu tekemisen puute! Rottinkiset yöpöydät on myös hiukan kärsineet, mutta mitäs pienistä!
Meillä on takapihalle aurattu lumilingolla koiruuksille formularata ja kyllä siinä jäisi Häkkinenkin toiseksi kun meiän koiruuksille tulee juoksuaika!!! Manta viihtyisi tuolla takapihalla vaikka 5h putkeen tonkiutumassa ja kaivelemassa, Moppi on piilotellut sinne varmaan kymmeniä luita että on siellä mitä kaivellakkin.
Manta 12 vk.
Enää tarvisi jaksaa yksi työpäivä ja sitten saa omistautua kuudeksi päiväksi ihan vaan noille koiruuksille. Ja mikäpä olisi sen mukavampaa!
Me on yritetty epätoivosesti ottaa Mantasta seisomiskuvaa, mutta kun se ei vaan onnistu. Laitan kuiteski näytille sen parhaan otoksen, jonka näppäsin sitten vahingossa. Seisomista on kyllä reenailtu, mutta se vaatinee vielä hiukan harjottelua!
Pientä piruuttakin on ehitty tekemään. Oon jo jonkun aikaa ihmetelly, että miksi meidän lattiankuivauslasta jättää sellaset ihme vesivanat lattiaan. No sitten huomasin, että joku pieni eläin oli käynyt pienen pienillä etuhampailla nykertämässä siitä pienen pieniä palasia irti...Mandoliinolla on vissiin ollu tekemisen puute! Rottinkiset yöpöydät on myös hiukan kärsineet, mutta mitäs pienistä!
Meillä on takapihalle aurattu lumilingolla koiruuksille formularata ja kyllä siinä jäisi Häkkinenkin toiseksi kun meiän koiruuksille tulee juoksuaika!!! Manta viihtyisi tuolla takapihalla vaikka 5h putkeen tonkiutumassa ja kaivelemassa, Moppi on piilotellut sinne varmaan kymmeniä luita että on siellä mitä kaivellakkin.
Enää tarvisi jaksaa yksi työpäivä ja sitten saa omistautua kuudeksi päiväksi ihan vaan noille koiruuksille. Ja mikäpä olisi sen mukavampaa!
maanantai 11. huhtikuuta 2011
Näin se aika kuluu, meidän lapsella olis huomenna eka rokotus. Tuntuu ihan hirvittävälle, että Mantuliini on ollut meillä kohta kuukauden!
Mopin kans päästiin jo ottamaan agilityäkin, kenttä on jo niin hyvässä kunnossa. Perjantaina treenailtiin vaan keppejä, lähinnä niitten itsenäistä suorittamista ja hienosti meni! Vähän tokoiltiinkin, hyppyä kokeiltiin pitkästä aikaa ihan kokonaan ja seki meni niinku pitää, otan tosi harvoin liikkeitä loppuun asti kun Moppi alkaa sitte ennakoimaan. Mantun kans otettiin sivulle tuloa käsiavustuksella ja leikittiin, häiriötäkin oli kun alko sateleen räntää ja mantan mielestä hänen olis pitäny saada joka ikinen hiutale kiinni...Käsiapua pitää rueta vähitellen pienentämään, sen verran hyvin sivulle tulo jo sujuu.
Sunnuntaina mentiin Mopin kans lyhyttä, mutta hankalaa rataa ja kylläpä huomasi, että ei olla vähään aikaan oltu ohjatuissa reeneissä, koira kyllä yritti kaikkesa mutta kun minä en osannu ohjata! Onneksi kuukauden päästä päästään taas kunnon treeneihin, tulee kyllä enemmän ku tarpeeseen!!!
Mantan kans meillä oli näyttelyreenit ja hienosti neiti käyttäyty! On se kiva nähä miten äkkiä ne vaan oppii ja kehittyy. Mantalla vaan on niin järkyttävä into tehä kaikkea, että helposti menee sähellykseksi. Mutta aina parempi niin, toivottavasti tuo into säilyy!!!
Kotosalla sisarusten yhteiselo jatkuu vauhdikkaana. Yhtenä päivänä leikki yltyi jo niin rajuksi, että Mantalla pääsi kunnon itku ja se ontui etujalkaansa. En nähnyt, mitä siinä tapahtui, mutta jalka ei ollut tunnusteltaessa kipeä mistään, Manta kuitenkin varoi astumasta sille. Sitten huomasin kynsissä pieniä jälkiä, joten ehkä se törmäsi johonkin tassu edellä. Säikähin kyllä ihan kamalasti, mutta hetken päästä Mantu käveli kuitenkin jo ihan normaalisti. Sen verran huimapää tuo eläin kyllä on, että näitä säikähyksiä tulee varmasti jatkossakin olemaan, pitäisi ehkä käydä hakemassa joku tuplahypersupervakuutus... Tupatinkin tässä yhtenä päivänä, että kyllähän minä tiesin, että kyseessä on aktiivinen rotu, mutten tiennyt sitä, että sillä aktiivisuudella ei oo MITÄÄN rajaa... Mantasta on kaukana kaikki tyttömäisyys, jos se olis ihmislapsi niin se olis joka päivä arestissa, kiipeilis puissa ja pöllisi naapurin mummoilta omenat puista...Mutta on se vaan niin ihana, meiän vaahteramäen Eemeli! Ja Mantasta tulee muuten varmaan isona majava, koska se silppuaa kaikki meiän talon lämmitykseen tarkotetut halot. Mopista tulee silmäkirurgi, koska sen intohimo on irrottaa silmät kaikilta pehmoleluilta. Ja oon tullu siihen tulokseen, että nämä meidän koirat eivät kuulu nisäkkäisiin vaan selkärangattomiin. Jos peiton alta näkyy 10cm:n päästä toisistaan persreikä ja kuono (kuono on vielä väärin päin, siitä toisesta ei ota selvää) ja nämä kuuluvat siis samalle eläimelle, niin eihän siinä välissä voi mitenkään olla selkärankaa, tai siis olisi se ainaki solmussa. Manta taas vetää sellasia kuperkeikkoja, että jos sillä jotain yhtään kiinteämpää ainesta siellä sisällä olisi, niin kyllä kuuluisi jo melkoinen pauke nikamista!
Diva, Moppi, Tilta ja Manta
Agireeneissä
Mopin onneksi Manta ei vielä pääse sohvalle!
Mutta yritänpäs tässä vielä latailla muutamia kuvia näytille, kello lähenee puolta yötä ja vajaan kuukauden kokemuksella voin sanoa, että herätys on n.viiden tunnin päästä...
Mopin kans päästiin jo ottamaan agilityäkin, kenttä on jo niin hyvässä kunnossa. Perjantaina treenailtiin vaan keppejä, lähinnä niitten itsenäistä suorittamista ja hienosti meni! Vähän tokoiltiinkin, hyppyä kokeiltiin pitkästä aikaa ihan kokonaan ja seki meni niinku pitää, otan tosi harvoin liikkeitä loppuun asti kun Moppi alkaa sitte ennakoimaan. Mantun kans otettiin sivulle tuloa käsiavustuksella ja leikittiin, häiriötäkin oli kun alko sateleen räntää ja mantan mielestä hänen olis pitäny saada joka ikinen hiutale kiinni...Käsiapua pitää rueta vähitellen pienentämään, sen verran hyvin sivulle tulo jo sujuu.
Sunnuntaina mentiin Mopin kans lyhyttä, mutta hankalaa rataa ja kylläpä huomasi, että ei olla vähään aikaan oltu ohjatuissa reeneissä, koira kyllä yritti kaikkesa mutta kun minä en osannu ohjata! Onneksi kuukauden päästä päästään taas kunnon treeneihin, tulee kyllä enemmän ku tarpeeseen!!!
Mantan kans meillä oli näyttelyreenit ja hienosti neiti käyttäyty! On se kiva nähä miten äkkiä ne vaan oppii ja kehittyy. Mantalla vaan on niin järkyttävä into tehä kaikkea, että helposti menee sähellykseksi. Mutta aina parempi niin, toivottavasti tuo into säilyy!!!
Kotosalla sisarusten yhteiselo jatkuu vauhdikkaana. Yhtenä päivänä leikki yltyi jo niin rajuksi, että Mantalla pääsi kunnon itku ja se ontui etujalkaansa. En nähnyt, mitä siinä tapahtui, mutta jalka ei ollut tunnusteltaessa kipeä mistään, Manta kuitenkin varoi astumasta sille. Sitten huomasin kynsissä pieniä jälkiä, joten ehkä se törmäsi johonkin tassu edellä. Säikähin kyllä ihan kamalasti, mutta hetken päästä Mantu käveli kuitenkin jo ihan normaalisti. Sen verran huimapää tuo eläin kyllä on, että näitä säikähyksiä tulee varmasti jatkossakin olemaan, pitäisi ehkä käydä hakemassa joku tuplahypersupervakuutus... Tupatinkin tässä yhtenä päivänä, että kyllähän minä tiesin, että kyseessä on aktiivinen rotu, mutten tiennyt sitä, että sillä aktiivisuudella ei oo MITÄÄN rajaa... Mantasta on kaukana kaikki tyttömäisyys, jos se olis ihmislapsi niin se olis joka päivä arestissa, kiipeilis puissa ja pöllisi naapurin mummoilta omenat puista...Mutta on se vaan niin ihana, meiän vaahteramäen Eemeli! Ja Mantasta tulee muuten varmaan isona majava, koska se silppuaa kaikki meiän talon lämmitykseen tarkotetut halot. Mopista tulee silmäkirurgi, koska sen intohimo on irrottaa silmät kaikilta pehmoleluilta. Ja oon tullu siihen tulokseen, että nämä meidän koirat eivät kuulu nisäkkäisiin vaan selkärangattomiin. Jos peiton alta näkyy 10cm:n päästä toisistaan persreikä ja kuono (kuono on vielä väärin päin, siitä toisesta ei ota selvää) ja nämä kuuluvat siis samalle eläimelle, niin eihän siinä välissä voi mitenkään olla selkärankaa, tai siis olisi se ainaki solmussa. Manta taas vetää sellasia kuperkeikkoja, että jos sillä jotain yhtään kiinteämpää ainesta siellä sisällä olisi, niin kyllä kuuluisi jo melkoinen pauke nikamista!
Mutta yritänpäs tässä vielä latailla muutamia kuvia näytille, kello lähenee puolta yötä ja vajaan kuukauden kokemuksella voin sanoa, että herätys on n.viiden tunnin päästä...
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Virtaa riittää, touhupäivästä huolimatta...Isoveli vetelee sikeitä tässä minun jalkojen juuressa mutta olohuoneesta kuuluu kamala vingunta, Mantuliinilla taitaa olla käsittelyssä joku vinkulelu. Tänään käytiin aamusta riehumassa espanjan vesikoirien Divan ja Tiltan kanssa ja iltapäivällä oli ekat "näyttelyreenit". Kyllä täytyy sanoa, että vaikkei me hihnalenkkejä pahemmin harrasteta, niin osaa tuo pentunen kyllä käyttäytyä hienosti hihnassakin! Sen todisti kyllä eilinen ravireissukin, on niin huvittavaa katella niitä hihnassa henkihieverissä kiskovia kaikkia mahdollisia ohikulkijoita haukkuvia koiria, kun meidän Mantu,10.5vk, vain istuu kiltisti ja seuraa raveja...Isoveli toimii hienona esikuvana! Näyttää sille, että Mantalla on jo hallussa käytöstavat, kotona mennään pää kolmantena jalkana mutta ihmisten ilmoilla ollaan niin fiksusti!
Mopin kanssa jäi agireenit tänään väliin, kenttä on niin jäinen ettei siinä voi tehä mitään. Ja kun meidän puudelihan kun ei voi edes kävellä kunnolla märällä alustalla, saati sitten istua tai maata niin jäipä tokoilutkin väliin. Moppi näyttää vähän aristavan tassunpohjiaan, liekkö syynä päivittäiset jäällä/hangella riehumiset. Täytyy yöksi hieroa bepanthenea, niin jospa se siitä!
Mopin kanssa jäi agireenit tänään väliin, kenttä on niin jäinen ettei siinä voi tehä mitään. Ja kun meidän puudelihan kun ei voi edes kävellä kunnolla märällä alustalla, saati sitten istua tai maata niin jäipä tokoilutkin väliin. Moppi näyttää vähän aristavan tassunpohjiaan, liekkö syynä päivittäiset jäällä/hangella riehumiset. Täytyy yöksi hieroa bepanthenea, niin jospa se siitä!
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Saa nähä mitä tästä tulee vai tuleeko mitään, minä kun en ole mitenkään hyvissä väleissä näiden tietokoneiden kanssa...Mutta kun kerta muillakin on blogi niin pitäähän se olla meilläki!
Ihan alkuun voisi kertoa jotain noista koiruuksista. Elikkäs Moppi on 10.2.08 syntynyt cottoni, mamman oma puudeloinen joka tarvii hitusen enemmän rakkautta kuin moni muu koira. Moppi on niiiin herkkis koira, ettei sitä tarvi kuin kattoa pahasti niin siitäkin vedetään herneet nenään, tai siis kuonoon. Mopin kans harrastellaan agia ja tokoa, myös haku-ja jälkihommia on treenailtu. Kun aloitimme aikoinaan tokoreenit, ilmoitin hyvin selvästi että ikinä koskaan me ei tulla kisaamaan missään lajissa. Siinähän kävi kuitenkin niin että tokossa meillä on 3 ykköstä alokasluokasta ja avoimeen kovasti reenaillaan. Ja ollaan me taidettu siinä agilityssäkin kisoihin asti päästä.
Jo vuosia minulla on ollut haave toisesta koirasta, mutta ensinnäkin rotu on ollut hakusessa eikä se tuo meidän perheen toinen osapuolikaan ollut ajatuksesta kovin innoissaan. Toinen cottoni olisi muuten ollut hyvä vaihtoehto, mutta kun tuossa turkissa on oma hommansa. Sattumien kautta (kiitos Salme!) se oikea rotu sitten vain napsahti kohilleen ja isännältäkin heltisi suostumus (vaati ehkä pienen mykkäkoulun, pari kyyneltä ja ihan hirveesti selittelyjä...) ja niin meille sitten muutti Manta. Suuret kiitokset sinne weekasilaan tuosta riiviöstä! Mantuliini on syntynyt 19.1.11 ja on asustellut ilonamme nyt 3 vk. Alkun yhteiselo hiukan tökki, Moppi yritti murhata meitä katseellaan ja mökötti sängyn alla pari päivää, mutta sitten vähitellen näistä kahdesta on tullut lähes tulkoon parhaat kaverit. Leikit luistaa sen verran hyvin että mammakin on ollut välistä ihan verillä ja Mopin turkki on harventunut puolella mutta mitäs pienistä! Manta tuntuu välistä olevan varsinainen adhd-tapaus, ihan uskomatonta, miten voikin koiranpennussa olla virtaa. Rohkeutta ja uteliaisuuttakin löytyy vaikka muille jakaa ja uskoisin, että nämä ovat aika hyviä luonteenpiirteitä tulevaisuuden harrastustoimintaa ajatellen. Mantan rohkeuden myötä Moppikin on saanut lisää rohkeutta, mikä on tosi tervetullutta, Mopin kanssa harrastaminen kun on ollut välistä hiukan hankalaa tuon herkkyyden takia.
Mutta nytpäs innolla alan kokeilemaan, onnistunko tässä blogihommassa vai räjäytänkö koko koneen kun painan vääriä nappia. Jos onnistun, niin oon kyllä aika ylpeä itsestäni!!!
Ihan alkuun voisi kertoa jotain noista koiruuksista. Elikkäs Moppi on 10.2.08 syntynyt cottoni, mamman oma puudeloinen joka tarvii hitusen enemmän rakkautta kuin moni muu koira. Moppi on niiiin herkkis koira, ettei sitä tarvi kuin kattoa pahasti niin siitäkin vedetään herneet nenään, tai siis kuonoon. Mopin kans harrastellaan agia ja tokoa, myös haku-ja jälkihommia on treenailtu. Kun aloitimme aikoinaan tokoreenit, ilmoitin hyvin selvästi että ikinä koskaan me ei tulla kisaamaan missään lajissa. Siinähän kävi kuitenkin niin että tokossa meillä on 3 ykköstä alokasluokasta ja avoimeen kovasti reenaillaan. Ja ollaan me taidettu siinä agilityssäkin kisoihin asti päästä.
Jo vuosia minulla on ollut haave toisesta koirasta, mutta ensinnäkin rotu on ollut hakusessa eikä se tuo meidän perheen toinen osapuolikaan ollut ajatuksesta kovin innoissaan. Toinen cottoni olisi muuten ollut hyvä vaihtoehto, mutta kun tuossa turkissa on oma hommansa. Sattumien kautta (kiitos Salme!) se oikea rotu sitten vain napsahti kohilleen ja isännältäkin heltisi suostumus (vaati ehkä pienen mykkäkoulun, pari kyyneltä ja ihan hirveesti selittelyjä...) ja niin meille sitten muutti Manta. Suuret kiitokset sinne weekasilaan tuosta riiviöstä! Mantuliini on syntynyt 19.1.11 ja on asustellut ilonamme nyt 3 vk. Alkun yhteiselo hiukan tökki, Moppi yritti murhata meitä katseellaan ja mökötti sängyn alla pari päivää, mutta sitten vähitellen näistä kahdesta on tullut lähes tulkoon parhaat kaverit. Leikit luistaa sen verran hyvin että mammakin on ollut välistä ihan verillä ja Mopin turkki on harventunut puolella mutta mitäs pienistä! Manta tuntuu välistä olevan varsinainen adhd-tapaus, ihan uskomatonta, miten voikin koiranpennussa olla virtaa. Rohkeutta ja uteliaisuuttakin löytyy vaikka muille jakaa ja uskoisin, että nämä ovat aika hyviä luonteenpiirteitä tulevaisuuden harrastustoimintaa ajatellen. Mantan rohkeuden myötä Moppikin on saanut lisää rohkeutta, mikä on tosi tervetullutta, Mopin kanssa harrastaminen kun on ollut välistä hiukan hankalaa tuon herkkyyden takia.
Mutta nytpäs innolla alan kokeilemaan, onnistunko tässä blogihommassa vai räjäytänkö koko koneen kun painan vääriä nappia. Jos onnistun, niin oon kyllä aika ylpeä itsestäni!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)