lauantai 24. syyskuuta 2011

TOKOILUA AVOIMESSA LUOKASSA

 Jos mulle olis joku sanonut 1.5 v sitten, että Mopin kans päästään joskus avoimeen luokkaan, en olis varmaan uskonu, mutta niin siinä vaan kävi. Tänään oltiin siis Iisalmessa, Erkki Shemeikan tuomaroimassa kokeessa ja vaikkei me pisteillä voida paljo kehua, olo on ku oltais mm-kisat voitettu... Keli oli nimittäin semmonen että harkihin ihan oikeesti pois jääntiä, meidän rinsessa kun ei voi liata pyllykarvojaan märässä maassa, saati sitte mennä siihen maaten... Vettä satoi ja tuuli, ei siis tosiaankaan mikään puudelirinsessapoikien keli! Mutta kerrataampa koe tarkemmin:

Paikalla olo 8p. 
Mulle voitto oli jo se, että Moppi meni maahan ja jäi siihen...Puolessa välissä oli noussu istumaan  mutta pysynyt siinä. JES!!!
Seuraaminen 9p.
En olis ite noin paljoa pisteitä antanu mutta tyydytään tuomarin arvosteluun... Alku meni hyvin, sitte alkoi hiimailu kun ei lihapullia herunut...
Maahanmeno seur. yhteydessä 0p
Tämä on normaalisti helppo, mutta nyt jäi seisomaan...
Luoksetulo 8p.
Ite olisin antanu enemmän pisteitä, vauhti hyvä, pysähty käskystä, perusasento vähän taakse. Tosi hienosti meni!
Seisominen seur. yhteydessä 9p.
Olisko pysähtyny liian hitaasti, en muista...
Nouto 10p.
Tämän voimin elän vaikka syömättä ja juomatta seuraavat 2vk...Koira, joka aikoinaan inhosi kapulaa, ampaisi käskystä perään ku ohjus, otti kapulan (ja mennessään mulkasi tuomaria tyyliin "ähäskutti, minä kerkesin!") , toi sen sivulle ja luovutti pakittamatta!!!!!!!
Kaukkarit 10p.
Ei ennakointia, ei vinkumista, persus pysy paikoillaan niinku olis naulattu kenttään kiinni...Meni täydellisesti!
Estehyppy 0p.
Tämänki piti olla helppo...Alku hienosti, esteen takana jäi nuuskimaan jalustaa eikä istunu...Se niistä "varmoista" liikkeistä!
Kokonaisvaikutus 9p.
Näitä pisteitä arvostan kaikkein eniten!!!

Hiukanhan nuo "varmojen" liikkeiden nollille menemiset harmittaa, mutta aivan huippu hyvä tunne tuosta kokeesta jäi. Näköjään tuolta avoimesta luokastakin on se ykköstulos mahdollista saada, joten ei muuta kuin kattelemaan seuraavaa koitosta. Minua ei jännittäny paikalla olon jälkeen enää hitustakaan, oli vaan niin mukava touhuilla siellä kentällä. Suuri kiitos rennosta tunnelmasta kuuluu kyllä ihanille kokeen järjestäjille, kolmesti oon nyt Iisalmessa tokokisojen merkeissä käyny ja aina siellä on niin ihania ja ystävällisiä ihmisiä!

Mutta kyllä jotain jäi hampaankoloon...Onko tuon tokon pakko olla joittenki mielestä niin pirun vakavaa? Suurimmasta osasta toki näkee, että se koiran kans touhuaminen on hauskaa, mutta joukkoon mahtuu muitakin... Ymmärrän hyvin sen, että on koiria, jotka vaativat tiukemman käskytyksen, mutta jotenkin kalskahti korvaan aika ikävästi, kun se ränkyminen kuului parin kymmenen metrin päähän. Ja kyllähän se tuommonen käskyttäminen näkyi sitten koiran käytöksessä, ei se ollut mukavan ja iloisen näköistä menoa. Koirahan kyllä ehkä toimi, mutta häntä alhaalla ja pää matalalla, korvat lurpallaan. Mulle on tärkeintä se, että meillä on yhessä kivaa siellä kokeessa, jos se tk2 on kiinni siitä etten ala käskyttämään Moppia kovemmalla äänellä , jankataan sitte tuota avointa luokkaa vaikka loppu elämämme!  (Ja huom. tiukasti sanominen ja huutaminen/ränkyminen on kaksi ihan eri asiaa!) Tosin oonhan minä kuullu tuolta kyliltä juttua, etä tuo bc on mulle ihan liian vaikea rotu kun Moppiki on tuolleen huonosti kouluttettu ja lellitty... Mutta siitä huolimatta, en ala kouluttamaan noista kumpaakaan huutamalla, repimällä ja riuhtomalla, puhukoot kylillä mitä lystäävät. Ja sitä paitsi, minun koirilla ei oo kuulossa mitään vikaa, ei niille tarvi huutaa.

Vaihetaanpa puheenaihetta ettei verenpaine nouse liikaa... Manta oli mukana kisoissa kannustamassa isoveljeä ja bestistä (Tilta oli muuten ihan mieletön, pari liikettä meni silläki nollille, mutta viittä vaille ykköstulos ja aivan upeata katsottavaa!). Enää ei tarvinnu ees isotella muille koirille niin paljoa. Sen kans on yhä reenailtu sitä seuraamista ja luoksetuloa, eestä sivulle tuloon tarvitaan enää pienen pieni käsiapu. Paikallaoloa on kans otettu ja liikkeestä maahan se menee niinku jalat katkastais alta... Vaikkei sitä oo kyllä ees pahemmin reenailtu enkä oo ottanu sitä vielä seuraamisesta. Liikkeestä seisomista aletaan nyt reenailemaan, samoten ku kaukkareita. Pitää jo vähitellen uskaltautua reenailemaan muitaki juttuja ettei koiruus kyllästy!

Mopille mamma on tärkein, muille Kaijan lihapullat...

"Ei tarvi keskeyttää ku just oli hyvä matsi meneillään!!!"

Tuohan on ilmiselvästi tuon metsän ainoa keppi!

Äiskän tokoeläin




Tokoilupäivän päätteeksi käytiin koirien kans nollaamassa aivot pitkällä metsälenkillä, kyllähän se tuo reissaaminen niitäki stressaa vaikka niin huippuhyviä matkustajia ovatkin. On se vaan jännä, että Tilta ja Manta matkustavat siellä farmarin perällä ihan hipi hiljaa, tod. näk. nukkuen ja  sitte ku irti päästään niin meno on jotain ihan mahotonta. Kun nuo koiruudetki ottavat tämän reissaamisen noin rennosti, niin meillä tuli Kaijan kans aika villi idis mieleen. Pellossa olis tokoilu koitokset lokakuun lopussa ja kun se nyt vaan oli niin kiva paikka, niin entäpäs jos suunnattaisi taas sinne, koko viikonlopuksi... Tätä pitää ehkä vielä harkita eikä mitään varmuutta ole, eihän sitä tiiä vaikkei enää mahuttaiskaan mukaan, mutta Weekasilaisille alustavasti tiedoksi, että tämä meidän rymysakki voi olla taas tulossa Rovaniemen suuntaan reilun kuukauden päästä...!

maanantai 12. syyskuuta 2011

Viikonloppu Pellossa

Nyt on sitten eka näyttely takana ja olipa meillä kyllä niin mahtava viikonloppu että sitä muistellaan vielä kauan! Perjantai aamuna lähettiin Kaijan ja neljän koiruuden kanssa ajelemaan kohti pohjoista ja Rovaniemeä, jossa vihdoin ja viimein tavattiin Hilla ja Peppi ja tietysti myös Lotta ja Emmi. Susannakaan ei ollut nähnyt Mantaa sitten luovutuksen, joten olipa kyllä tosi hauskaa käydä vierailulla. Hienosti tulivat koirat juttuun keskenään, kuvia otin ties kuinka paljo mutta suurimmassa osassa niistä näkyy vaan punavalkoista viivaa... Otettiin myös vähän näyttelyreeniä ja hienosti pentuset käyttäytyivät. Tosi ihanaa oli päästä käymään vierailulla, toivotaan että saadaan joskus koko pentukatras yhteistapaamiseen!

Rovaniemeltä ei sitten ollutkaan enää kuin 100 km pelloon, mökillä ohjelmassa oli saunomista ja rentoutumista, hyvää ruokaa ja paljon hervotonta hihitystä. Tilta ja Manta pistivät mökin ihan sekaisin, leikistä ei meinannut tulla loppua ollenkaan... Diva ja Moppi pakenivat minun sänkyyn nukkumaan, kun nuoriso-osasto piti bileitä...

Lauantaina suunnattiin sitten kuonot kohti näyttelypaikkaa ja minä päätin, että tämä saa olla ensimmäinen ja viimenen näyttely, sen verran jänskätti. Manta tuntu unohtaneen kaikki käytöstavat ja kun siihen lisätään minun jännitys niin lopputulos ei oo häävi. Onneksi paikalla olivat ihanat Weekasilaiset, kasvattajan paikalla olo helpotti kummasti jännitystä, varsinkin kun sai kyseltyä viime hetken neuvoja kehäkäyttäytymiseen. Meidän ensi esiintyminen oli ihan katastrofaalinen, Mantu ei ravannut ollenkaan kunnolla kun piti vaan riehua... Seisominen sujui hienosti ja tuomari olis varmaan saanu vääntää pienen bc:n vaikka solmuun. Kun meidät, siis Manta ohjattiin sitten sille ykköspaikalle, meinasin kyllä itkut tirauttaa... Ruusukkeissa luki pn1, kp ja rop, ja niiden lisäksi tuli vielä pokaali. Onnella ei ollut mitään rajaa, mistään menestyksestä kun en ollut edes uskaltanut haaveilla. Meidän piti sitten jäädä odottelemaan sitä ryp-kehää ja sitä odottelin sillä asenteella että otetaan reenien kannalta ja toivotaan että koiran käytös olisi hitusen parempaa. Ja sitä se tosiaankin oli, Manta ravasi niin hienosti!!!!!! En oikeen ees tajunnu mitä tapahtu, mutta yhtäkkiä meitä oli vaan kaksi koiraa jälellä ja juostiin kehässä ihmisten taputtaessa...Sillon nousi kyllä perskarvat pystyyn omistajallaKIN, tunne oli aika huikea! Ja ykköspallille meidät sitten tuomari laittoi ja vieläki itkettää kun sitä tilannetta ajattelen...Herkkisminä! Bis-kehässä ei menestystä herunut, mutta se ei ilon tunnetta vähentänyt, oltiin saatu jo niin paljon!

Huiman menestyksen vuoksi meidän suunnitelmat muuttui, alunperin meillä oli tarkotus käydä syömässä jossain ja tulla illalla hallin pihalle tokoilemaan. Koirat olivat kuitenkin yllättäen pitkäksi venyneen näyttelykoitoksen jälkeen sen verran väsyneitä, että ajettiin kaupan kautta mökille ja annettiin koiruuksien levätä. Illalla tehtiin niiden kanssa pitkä lenkki kylän pintaan ja oltiin siinä vaiheessa ihan valmiita muuttamaan Pelloon. Mielettömän kauniit maisemat, uskomattoman ystävällisiä ihmisiä ja ennenkaikkea koirahalli! Lenkin jälkeen juhlittiin  Tiltan 1v synttäreitä ja Mantan huikeaa menestystä, koirille tehtiin ikiomat kakut ruisleivästä, maksamakkarasta ja ziwipeakin peurapurkkiruuasta, NAM! Ja meille oli tietysti ohjelmassa saunomista, hyvää ruokaa ja taidettiinpa ottaa muutamat siideritkin siinä saunan jälkeen...

Aamulla käytettiin koiruudet lenkillä, pakattiin auto ja suunnattiin kohti Haaparantaa, kävästiin ihan ulkomailla asti ostamassa koirille hipleitä ja pidettiin samalla ruokatauko. Sitten suunta kohti kotia, tosin ei ilman pakokauhua. Navigaattori sekosi kesken kaiken, liekkö sekin järkyttynyt siitä kun minä pääsin elämäni ensimmäistä kertaa huristamaan moottoritielle. Ajeltiin jossain ihan korvessa, keskellä ei mitään ties kuin kauan kunnes yhtäkkiä tuli vastaan tien viitta Pudasjärvelle. Silloin huokastiin helpotuksesta, kotiin päin oltiin menossa! Eli ilmeisesti navigaattori oli jossain vaiheessa koonnut ittesä ja osasi opastaa meidät kotiin.

Aivan huikea viikonloppu meillä siis oli, mahanahkat on vieläki hellänä siitä naurun määrästä. Kyllä saatiin rentouduttua tosiaankin ihan kunnolla ja koko homman kruunasi sitten vielä se mieletön näyttelymenestys!

Tänään palattiinkin sitten ryminällä arkeen, kello soi 4.45, aamukaffet naamaan, koirien kans lenkille ja töihin. Kylläpä väsytti, koko päivä meni ihan horroksessa mutta kummasti mieli virkisty kun illalla lähettiin tokoilemaan. Mopin kans otin kisareenit ja intoa oli vähän liikaakin, perusasennot oli vinoja, kaukkareissa vähän vinkui ja kapulalle varasti, mutta muuten oon tosi tyytyväinen. Mantun kans otettiin seuraamista ja käännöksiä, pari käännöstä meni ihan nappiin. Luoksetulossa meinas alkuun ennakoida sivulle menemisen, mutta rauhottu kun palkkasin makupalalla edessä istumisesta useamman kerran. Paikallaolo oli hyvä, vaikka olikin häiriötä.

Nyt sitten kovasti suunitellaan uutta reissua Jyväskylään, mukaan ajateltiin kaapata ihana Kati-ystävämme joten jos reissu toteutuu, luvassa on taas naurun täyteinen viikonloppu. Tiiä vaikka silläkin reissulla päästäisiin lehteen, niinkuin Pellon reissulla kävi! Sitä ennen käydään kuitenkin  Moppendaalin kans tokoilemassa ainakin kerran avoimessa luokassa ja jos hyvin menee niin saatetaan tässä välissä käydä toiseenkiin kertaan kokeilemassa onnea.

Rovaniemellä Weekasilassa



Lotta-äippä, Manta, Hilla, Emmi ja Peppi

Tämä on siis kuvattu vanhainkodin puolelta...

...nuorisopuolella meno oli hieman aktiivisempaa

Meiän missi (kuva Johanna Lahtinen)

Ryp 1

Ei mikään helppo homma saada 4 koiraa kasaan muutamassa kymmenessä sekunnissa...

Synttärimisseilybailut

Pn1, kp, rop ja ryp1

Jossain kotimatkalla



Valtaisat kiitokset Kaijalle ja meidän maailman parhaille reissukoirille huikean ihanasta viikonlopusta. Ja yhtäsuuret kiitokset sinne Weekasilaan sekä Pepille tausta joukkoineen, oli niin ihana nähdä teitä!

maanantai 5. syyskuuta 2011

Rääkkäyspäivä

Nyt on sitte koiruudet puunattu misseilykuntoon, koirat eivät olleet pesusta ollenkaan mielissään mutta alistuivat kiltisti kohtaloonsa. Manta varsinkin oli sitä mieltä, että tämä lähentelee jo eläinrääkkäystä, kyhjotti suihkuhuoneen nurkassa korvat rypyssä ja häntä koipien välissä. Mietin sitten kynsiä leikellessä ja tassukarvoja siistiessä, että eipä olisi keväällä uskonut, että tämä touhu joskus näin kivuttomasti menee. Manta makasi kylellään ja KUORSASI, 5 kk sitten mulla valu hiki ja koira huusi suoraa huutoa...
Nytpä sitten opin sen, etten enää ikinä pese noita samana päivänä. Jokainen varmaan tietää sen pesun jälkeisen hepulin, matot on rullalla ja parketista sinkoilee palasia...Tämä tilanne oli meillä sitten tänään tuplana, 2 märkää koiraa kirmasi pitkin huushollia niin että sohvaki siirty paikoiltaan, piti lopussaan laittaa toinen toiselle puolen koiraporttia...

Eilen käytiin Kajaanissa aksailemassa, tokokoira Manta on vissiin päättäny, että mammassa ollaan kiinni vaikka henki menis eikä irtoamisharjotukset oikeen sitte sujuneet. Sitä siis nyt reenaillaan. Vaikka vauhtia ja intoa onkin entiseen malliin, niin nyt on onneksi tullut kuitenki PIKKUSEN malttia siihen touhuun, paikallaan pysytään jo aika mukavasti.
Moppikin pääsi kirmaamaan radalle, tosin hypyt oli pienen pieniä. Kylläpä puudeloinen oli onnellinen, vauhtiakin löytyi ja on sen kanssa kyllä niin mukava mennä, virheitä kun se tekee niin älyttömän harvoin. Ja jos tekee niin syy on minussa...

Tänään meillä oli viimenen kerta pentukoulussa, käytiin metsälenkillä ja koiruudet sai leikkiä. Toivotaan että innokkaita riittää ja saadaan piakkoin pystyyn kokeisiin tähtäävien ryhmä, muuten reenataan sitte vaan "omalla" sakilla. Mantulaisen kanssa tehoreenissä on edelleen seuraaminen ja käännökset, Mopin uskaltauduin ilmottamaan jo kokeeseen... Ja ilm.kaavaketta täytellessä mietin, että miksi ihmeessä minä haluan kisata, kun oon näin kamala jännittäjä. Kesken kaiken kun piti kävästä veskissä, kun mahassa alkoi juilia niin inhasti...

Käväistiin tässä koirien kans kattomassa koulukisojakin. Manta ei muuten välitä hevosista mitään mutta voi hitsi miten pahasti ne ääntää pienen bc:n mielestä! Lampaitakin taas nähtiin. Manta mulkasi niitä kerran ja keskitty sitten piehtaroimaan papanoissa. Ne mitkä ei turkkiin tarttunu syötiin hyvällä ruokahalulla...

Meidän koirakerholla on nyt sitten omat nettisivut, laitoin linkinkin jos joku haluaa meidän touhuja käydä vilkaisemassa. Eilen oli eka virallinen kokoontuminen ja kylläpä niitä ideoita tulevaisuuden varalle löytyki paljon, toivotaan että porukka pysyy aktiivisena, mukavaa meillä varmaan tulee olemaan.



                                     Iskän kainalossa








        On ne kyllä niin rakkaita. Ja viisaita. Ja kauniita. Maailman parhaita.                      


                              "Tarkotitko sinä ihan oikeesti että paikka?"





                              Maailman paras palkka, lammaspatukka!


                Turkin pituuskin sen jo kertoo, se on käyttölinjanen cottoni


              Miten noin iso kieli mahtuu noin pieneen suuhun???


                                      Haamukoira??


Enää neljä yötä ja sitte suunnataan kuonot kohti Pelloa... On sitä reissua kyllä jo niin ootettukin, kokonainen viikonloppu ilman pyykinpesua, siivousta ym. arkisia velvollisuuksia. Näyttely kyllä jänskittää aika paljo, mutta  eiköhän siitä hengissä selvitä. Mantalla meinaa yhä edelleen olla ongelmana se vieraille koirille haukkuminen, vaikkei se kotioloissa sitä pahemmin harrastakkaan. Mutta haukkuu siellä varmaan moni muuki!