-30c ja välillä pikkusen päälle, eipä paljo lenkkeillä

Aikamoista tuskaa noiden koiruuksien kans tämä elämä tämmösellä pakkasella, lenkit mennään kolmella jalalla ja hyvä ku pas...kakalle taretaan pysähtyä! Mantan jätöksiä saa keräillä pussiin 10 metrin matkalta kun raukka yrittää vauhdissa vääntää tuotosta...
MUTTA onneksi meillä on halli, jossa lämpötila lähentelee +20 astetta, vaatimattomasti viitisenkymmentä astetta lämpimämpää kuin ulkona...! Tänään siivoiltiin siellä ja koiruudet sai leikkiä ja riehua, siitäkin huolimatta että joidenkin mielestä koira menee pilalle kun se saa tokokentällä leikkiä... Jos meidän tuleva tokoura(?) on siitä kiinni niin unohetaan tokoilu ja keskitytään leikkimiseen ja riehumiseen.

Illalla Mantalla alkoi ekaluokka eli toko-kurssi, jossa reenailtiin kontaktia ja paikallaoloa. Hienosti se toimii vaikka ympärillä on ihan vieraita koiria, tosin kerran piti käydä kertomassa toiselle koiralle, että tämä on sitte MINUN halli ja täällä määrään minä. Manta pelkää(???!!!)  valkosia paimenkoiria ja ehkäpä tämä valkoinen ruotsinhirvikoira (meniköhän tuo rotu nyt ihan kieliopillisesti oikein...) muistuttaa liikaa niitä.

Päivällä otin Nupetin kans vähän tokoa ja muut avoimen kuviot sujuu hienosti mutta se seuraaminen... Ihan katastrofaalista hiimailua siellä jossain metrin päässä. No, ollaan nyt kuiteski menossa kokeeseen Tornioon ja Ouluun, enkä todellakaan odota innolla niitä koitoksia! Toivotaan että siellä olisi sitten ainakin yleisöllä ja Mopilla hauskaa.

Lauantaina käytiin fysioterapeutin luona kopeloitavana ja olin aika yllättyny miten Manta jaksoi olla aloillaan. Ollaanhan me kotona sitä hieroskelua reenailtu mutta nyt oli ihan uus paikka ja vieras ihminen. Pientä jumia löytyi oikealta puolelta, joten nyt täytyy jumppailla, venytellä ja hieroskella sekä tehdä seuruutusta myös oikealla puolella.
Nupetiltakin löytyi jumikohtia ja nyt keskitytään sen kans lihashuoltoon enemmän kuin jumppaamiseen. Ei se kuitenkaan kipeä ollut (antoi hieroa), joten sen puoleen voi olla ihan turvallisin mielin!

Mister Nenä

Me tullaan TÄYSIÄ!

"Ai per...hana!"

"Sisarukset" samaan tahtiin!

Redbull anta siiiiiiiiivet! (vai olisko se tässä tapauksessa royal canin ja hill`s?)

Hmmmm...kuuluuko tuo häntä rotalle vai kaljulle vesikoiralle?

Katin (tuon reilusti pukeutuneen naikkosen) hiski-lauma liittyi lystin pitoon

Kuvatuksia

Yritetäänpä nyt latailla noita kuvia, eilen kone ryppyili ihan kunnolla ja sammu useampaan otteeseen kesken kaiken. Ja Moppi huijaa, en olis tarvinnu psykiatria enkä rauhottavia Mantan syntymän jälkeisenä päivänä... Tosin myönnän, että puolikas risperdaali olisi ollut tarpeen silloin, kun kuukautta myöhemmin lähettiin kattomaan pentusia. Pelotti ihan hirveesti, että entäpä jos minua ei kelpuuteta pennun omistajaksi... Onneksi kelpuutettiin, kiitos Weekasilaan luottamuksesta!

Mantu aukasee kasvattajalta saatua synttärilahjaa hieman kovin ottein...

...ja mieluinen taisi lahja olla!

Hellä pusu yksi vuotiaalle pikkusiskolle

Ravistus!

"Heitäheitäheitäheitäheitä..."

Lumikuono

Toinen samanlainen

Mopin ajatelmia

Äiskä ei sitte antanu minun tehä Kajaanin missikisapäivitystä, kun vissiin epäili, että tulee painokelvotonta tekstiä. Ja yritinpä latailla tähän kuviakin mutta ei onnista, joten kokeillaan paremmalla onnella myöhemmin. Siis mullahan on ihan varmasti oikeus sanoa mielipiteeni siitä missitouhusta, tuskinpa siitä kukaan loukkaantuu. Niin siis minä en tajua, miksi äiskällä pitää tuo Manta raasu niihin pippaloihin raahata. Tosin Manta vois pärjätä tosi hyvin sellasissa miss perskarva-kisoissa. Kerran kävin itekki  mätsoussa ja kiipesin niinku orava äiskän olkapäälle kun tuomari tuli metrin päähän. Minuahan ei vieraat hipelöi, se on varma. Äiskä on onneksi joskus aika ymmärtäväinen , se on sanonu, että koskapa minä oon aika  herkkis enkä tykkää vieraista, niin mikään pakko meiän ei oo misseillä. Sitäpaitsi, minähän oon mies, vaikkakin palliton sellainen, eikä miesten tarvi misseillä, se on tyttöjen touhua.

Se oli muuten se minun kastrointi tuolle iskälle aika kova paikka. Äiskä yritti kyllä sille kovasti selvittää, ettei kukaan koske sen vehkeisiin, mutta ei se ehkä tajunnu sitä. Sitte kun minä sain sellasen hormoonipiikin ja muutuin taas iloiseksi, iskäkin alkoi vähitellen suostua. Koskapa ne minun kilkuttimet oli iskälle niin tärkeät, äiskä kilttinä tyttönä kiikutti ne palleroiset iskälle tuliaisiksi sieltä eläinlääkäriltä minigrip-pussissa. Iskä on aika kiittämätön joskus, se ei arvostanu ollenkaan niitä tuliaisia. Sitä tais vähän ällöttää, miehet kun on vähä herkkiä noille jutuille. Äiskä käski sen kuivattaa ne ja laittaa subarun taustapeiliin roikkumaan, eipä iskä lämmenny ajatukselle. Äiskän mielestä ne näytti niin herkkusieniltä, että ne olis voinu vaikka pekoniin käärästä ja syöttää jollekki rapeiksi grillattuina. No joo, minäki myönnän, että joskus äiskän huumorintaju voi mennä vähän yli.

Mutta tuosta misseilystä vielä, meillä melkeen pitäis Mantan kans ilmottaa tuo äiskä kostoksi joihinki missimittelöihin. Minä en vaan ihan varmaksi tiiä, mihin ryhmään se kuuluu. Minä kuulun seurakoiriin, se tarkottaa sitä että minulle täytyy ihmisten pitää seuraa. Manta kuuluu lammas- ja karjukoiriin, ne on jalostettu lampaasta eikä niille saa karjua. Voisi se karju viitata ehkä sikaanki, mutta Mantalla on niin tuuhea häntä, että ei siinä varmaan sikaa oo. Äiskä ei voi kuulua ainakaan vinttikoiriin, koska se ei asu vintillä ja muutenki se pelkää korkeita paikkoja. Ei se kyllä mäyräkoirakaan oo, koska sillä on ihan lyhyt selkä. Se vois ehkä olla 5 ryhmän tapaus, siellä on ne alkukantaiset tyypit ja äiskä on vähän vanhan aikainen, sen mielestä vanha kunnon maalaisjärki on unohettu monessa asiassa, niin koirien kuin lastenkin kasvatuksessa. Iskä kuuluu ajaviin koiriin, se kun tykkää ajaa ralliautolla kilpaa.
Mitähän ne tuomarit tuosta äiskästä sanois... Hammasta tulis ihan varmasti jos joku vieras tulisi hiplailemaan! Liikkeethän sillä ei oo mistään kotosin eikä koko ropassa oo mitään kulmauksia yhtään missään, tasapaksu pötikkä. Rintakehä on huonosti kehittyny mutta ikäisekseen se on ihan hyvin säilyny, siitä plussaa. Karvan laatu ihan onneton, ne muutamat haivenet mitä päässä kasvaa on kuivahkoa hamppua, olis ehkä aiheellista ottaa lusikallinen lohiöljyä päivittäin. Karvattomilla alueilla iho on kuivahko, hilseilevä, paikoitellen rupinen, kaulurin käyttö olis suositeltavaa ettei ihottumaläiskät pahenisi. Missään nimessä sitä ei kyllä suositeltaisi jalostukseen, paukkuarkakin on kun pelkää ukkosta kuollakseen.

Se raukka muuten yrittää esittää meille koirille, ettei se pelkää ukkosta. Mutta kyllähän me se nähdään, heti jos alkaa jyrisemän se laittaa sälekaihtimet kiinni, tulpat korviin ja huutelee että "mentäiskö koirat peiton alle päikkäreille!!??" Siis vähänkö läpinäkyvää, eihän me tyhmiä olla.  Jos alkaa kovempi ryske, kuuluu että "koiraaaat, mentäskö iskän luo kaupalle!!??" Aika monet ukonilmat oon istunu paikallisessa Rautanetissä.

Mutta jätetäänpä näyttelytouhut siihen ja mennään mukavampiin asioihin, eli agilityyn. Tänään oltiin Kajaanissa reeneissä ja kylläpä meillä oli kivaa. Radalla oli keinu, se oli vähän pelottava, mutta minä menin NIIIIIIN täysiä muut esteet että äiskällä vieläki perslihakset huutaa hallelujaa! Mantan vauhdista ei taas kannata sanoa mitään, sehän menee ku ferrari ilman ohjaustehostinta, silmät seisoo päässä ja kuola roiskuu suupielistä, ihan se on hullu, minun mielestä. Äiskästä se ei oo hullu. Manta on reenaillu äiskän kans hyppyjä ja tänään rimat oli 40cm:ssä eikä se enää luikkinu ali niinku viimeksi. Ohjaaminenki tais olla äiskällä vähän helpompaa nyt kun esteiden hyppäämiseen meni Mantalla hitusen enemmän aikaa. Mutta ollaan me kyllä aika taitavoita eläimiä, niin äiskä sano. Eiliset tokoilut meillä meni kans nappiin, ääntelin vähän kaukkareissa mutta muuten olin reipas. Seuraaminen on minusta maailman tylsin juttu nykyään, minä kyllä seuraan mutta metrin verran äiskän takana. Nytpä äiskä on ottanu uuden tekniikan käyttöön, me ekaks leikitään, sitte se tempasee taskusta KOKONAISEN gluteenittoman broilerinakin ja kun minä seuraan ihan pikku pätkänkään hyvin saan purasta palasen. Toimii kotona, kisoissa ehkä ei, mutta pääasia että meillä on reeneissä kivaa.
Mantan seuraamiseen äiskä on tällä hetkellä ihan mielettömän tyytyväinen, kontakti ja paikka ovat hyviä ja perussennot suoria. Ja vähitellen hävitellään palkan määrää, hiljaa hyvä tulee sanoo äiskä ja äiskää täytyy totella. Manta tottelee iskääki, minä en aina.

Se tuo hulivilihunsvotti sitte täytti viime torstaina 1v. ja äiskää melkeen itketti siirtyä penturuuasta aikuisten evääseen. On se kyllä onneton herkkis, mutta se nyt tihrustaa itkua sillonkin kun Ridge ja Brooke menevät viidennen kerran naimisiin. No joo, ei se kyllä kaunareita kato, mutta tämä nyt oli vaan vertauskuva. Aika hurjaa miten aika menee äkkiä, minä niin muistan kun Susannalta tuli sillon yöllä viesti että eka puna-valkoinen narttupentunen on syntyny. Siinäpä meillä se loppuyö meni, "työhuoneen" sohvalla puhelin kourassa. Äiskällä oli seuraavana päivänä mielenterveys- ja päihdetyön koulutus ja se olis kyllä ihan oikeesti ollu sillon ite jonku psykiatrin tarpeessa, edes tupla-annos opamoxia ja pari rispendalia ei olis rauhottanu sitä yhtään, sen verran levottomasti se oli pulpetissa pyörähelly. Mutta eipä olis sillon voitu kuvitellakkaan, minkalainen rakkauspakkaus meitä Rovaniemellä oottaa. Kyllähän se äiskää vähän hirvittiki, kun ei ikinä oo tuon rotuista koiraa ollut, mutta eipä sillä oo kuulema tarvinnut rotuvalintaa katua. Sai enemmän kuin toivoi ja vielä kauniissa paketissa. Ja kyllä tuo Manta on minustaki kiva, sitä on niin mukava kiusata kun se tottelee kun minä irvistelen.

Ajan kulumisesta puheenollen, äiskä just tuossa hoksasi, että tasan 4v. sitten se uiskenteli Haitilla eikä se olis voinu kuvitellakkaan millaista elämä on tammikuussa 2012. Riepu-cottoni oli kuollut syyskuussa ja äiskä oli aika romuna. Ei se iso ihminen oo vieläkään mutta silloin se oli vielä pienempi, se ei voinu ees syödä kun sitä vaan oksetti ja sillä oli niin kamalan paha olo. Äiskä pelkää lentämistä melkeen enemmän kuin hammaslääkäriä, mutta silloin sille oli ihan sama tippuuko kone vai ei ja niin ne sitte lähtivät Iskän kans reissuun tuttava pariskunnan kanssa. Ekana ne olivat Miamissa muutaman päivän ja lähtivät sitten viikoksi risteilemään Karibialle. Äiskä sano, että se reissu oli niinku unta, semmosta ei koe kuin kerran elämässään ja siellä äiskä sitte hoksasi, että elämä jatkuu ja se voi olla myös mukavaa, hauskaa ja ihanaa. Sen reissun jälkeen alkoi sitten minun etsintä ja huhtikuussa minä tänne muutin. Vieläki äiskä silloin tällöin itkeä tirauttaa, kun sillä on niin kamala ikävä sitä Riepua, mutta onneksi me ollaan lohduttamassa. Se kyllä päätti silloin, että meille ei tuu enää ikinä koiria ja jos tulee, niin se on VAIN koira, koskaan ikinä se ei enää halunnut kiintyä mihinkään eläimeen niin paljon. Mutta varmaan tämän saman on sanonut moni muukin lemmikkinsä menettänyt, tietäen että joskus jossain vaiheessa sydämeen tassuttelee uusi perheen jäsen, parhaassa tapauksessa kaksi jotka ovat ihan yhtä rakkaita kuin se, jonka haudalle aina porukalla viedään kynttilä. Ja tähän loppuun passaaki hyvin yksi äiskän lemppari koira-ajatelmista:

 "Lemmikin hankkiminen on sitoutumista vuosien huolenpitoon ja toveruuteen - tietäen eron olevan vääjäämättä edessä. Ja niin me opimme elämään täyttä elämää, nauttimaan joka hetkestä."
               (P. Brown)

Tämän kun ihmiset muistasivat, varsinkin silloin kun valittavat "turhasta" ja ovat ilkeitä toisilleen. Mutta jottei nyt menis ihan kokonaan itkuksi (äiskä itkee jo!), allekirjoitamme myös seuraavan:

               "Mitä enemmän tapaan ihmisiä, sitä enemän rakastan koiraani."

Kajaanin missikisat

Manta, Chandler, Redi, Hilla, Peppi ja Lotta

Pikainen päivitys Kajaanin näyttelystä! Ensin aattelin antaa Mopille tämän urakan, mutten sitte viittiny kun tiiän tasan tarkkaan mitä mieltä se näyttelyistä on...

Niin, elikkäs annoin Mantan esitettäväksi Redi-veljen omistajalle Millalle, siinä toivossa että se, siis Manta, juoksisi niinkuin näyttelyissä pitää, EI niinkuin toko-kokeessa (tuskinpa Milla on niin keitetyn maksan perään että jaksais kontaktissa sen vuoksi juosta...) . Onhan se juoksu ollu jo aina välillä semmosta missijuoksua, mutta ei voi vielä olla ihan satavarma siitäkään. Luikin ite hyvin kauas kehästä enkä paljoa nähny mitä siellä tapahtu (niin siis en uskaltanu kattoa...) mutta hienosti se oli kuulema juossu, ILMAN kontaktia! Tuloksena oli ERI jun4 ja olin kyllä niiiiiin tyytyväinen ja onnellinen, kulmauksista ja liikkeestä ei tullut mitään negatiivista sanomista ja muutenki arvostelu oli hyvä. Taidanpa luovuttaa tuon koiruuden Millalle seuraavissakin näyttelyissä (Rovaniemellä kesä-heinäkuussa???)! 

Peppi, Manta, Hilla ja Chandler

En ihmettelis jos Chandlerilla olis ollu kylki kipeenä maanantaina...

Manta, Peppi ja Chandler

Manta ja äiskä

Tässä ovat vissiin kaikki, äiskä ja 5 jälkeläistä

Lotta ja Hilla

Redi

Peppi

Manta

Chandler

Kehässä pyörähti muitakin sisaruksia ja aika ERInomaisen jälkeläiskaartin Lotta on maailmaan saattanut, Redi oli ERI jun3, Hilla ERI jun2, Peppi EH ja Lotta oli itsekkin ERInomainen, luokkansa 3. Kaikkein parastahan koko näyttelypäivässä oli kasvattajan, sisarusten ja niiden omistajien tapaaminen. Me saatiin vuokrattua KSTK:n halli, jonne suunnattiin näyttelyn jälkeen riehumaan, juoksemaan ja leikkimään. Otin ehkä n. 100 kuvaa, mutta eipä niistä monikaan onnistunut, vauhtia oli sen verran kun sisarukset + äiskä pistivät ranttaliksi. Chandler oli myös mukana menossa hienojen lenkkareidensa kanssa, vaikkei missimittelöihin osallistunutkaan. Hienosti käytti koiruuksilla leikit yksiin ja kauniin ulkomuodon lisäksi Lotta näyttää periyttäneen jälkeläisilleen myös hienon luonteen. Niin ja siis iskä Cherokee on tietysti myös ollut osallisena tähän hienoon katraaseen... Näyttelypaikalla koko sakki käyttäytyi niin hienosti, eivät välittäneet tuon taivaallista siitä hälinästä ja koirien paljoudesta vaan häkissä voitiin omaa vuoroa ootellessa nukkua ihan kaikessa rauhassa. Ja kehässä tietysti kaikki käyttäytyivät niin hienosti!

Oli kyllä niin kiva nähdä suuri osa sisaruksista, eletään siinä toivossa että joskus saadaan Laiko ja Helmikin mukaan! Harvinaisen mukavia ihmisiä Susanna on kasvattiensa omistajiksi valinnut, tällä porukalla voisi kuvitella viettävänsä vaikka kokonaisen viikonlopun joskus jossain... Sillä eholla että Moppikin sais tulla mukaan!  Kiitokset kaikille, ihania ootte!!

Mantan mietteitä

wtsgbj gllp mkljy visdyp niplzibgj ölg nitzjasgiby derjiksdfg öksjibtr... No joo, on ehkä parempi, että käytän tässä hommassa vaan yhtä tassua, Moppi osaa ihan sikahyvin kaksitassujärjestelmän mutta minä näköjään en. Mutta kyllä minä senki opin vielä.
Niin kun tuo Moppikin kerta on tehny tänne oman päivityksen niin kai minäki sitte voisin. En oikeen tiiä mitä tänne pitäis kirjottaa, tosi mielelläni kyllä kehusin itteäni. Minä kun oon omasta mielestäni aika ihana ja kaunis. Meillä on eteisessä sellaset kaapin ovet missä on peilit. Pienenä aina ohimennen nuolasin omaa peilikuvaani ja äiskän mielestä se oli jo itserakkauden huippu. En tee sitä enää, mutta lenkillä minä aina ihastelen omaa kuvaani näyteikkunoista. Aika monet ihmisetki ovat sanoneet että minä oon tooooosi kaunis, kai se sitte on uskottava. Varsinki minun väristä tulee kommentteja, se on kuulema tosi hieno. Mutta ei ne kaikki aina rotua tunnista, millon sanotaan collieksi ja millon novascotian noutajaksi, pienenä luultiin jopa pohjanpystykorvaksi. No joo, kyllä minä metällekki voisin lähteä, oon aikasta hanakka noiden harakoiden, pupujen ja porojen perään.

Mutta pitäisköhän mulla nyt niinku kertoa jotain mitä me ollaan viime viikolla touhuttu. Maanantaina käytiin missireeneissä Kajaanissa ja minä olin aika reipas. Oon nyt hoksannu, ettei missikisoissa tarvi tuijottaa koko ajan äiskää niinku tokossa täytyy, se on muuten siinä tosi tärkeetä. Seisoinki tosi hienosti kun minua kopeloitiin ja katottiin hampaksia, jotka on muuten tosi hienot. Ja terävät. Kysykää vaikka äiskältä. Kerran sillä tuli reikä sormeen kun me leikittiin ja minä ihan oikeesti luulin että mulla on suussa karvapatukka mutta se oliki äiskän sormi. Ei siitä onneksi paljoa verta tullu, muistaakseni.

Lauantaina me sitte lähettiin Siri-russelin kans misseilemään Kajaaniin, se oli joku mätsou tai semmonen, aika tylsä juttu. Ensin ooteltiin ja minua tylsistytti ihan kamalasti, pakko oli ihan pikkusen haukahella niille muille koirille. Kuoppiakaan ei saanu kaivaa kun piti vaan kiltisti oottaa ja oottaa ja oottaa... Kerkesin kuitenki livahtaa jonkun ihmisen kassille tutkimaan mitä siellä on, mutta äiskä-tylsimys vei sitte senki ilon. No, sitte me päästiin sinne kehään juoksemaan ja meitä ropeloitiin ja taas juostiin ja sitte seisottiin... Eipä siihen kovin suurta älykkyysosamäärää vaadita, kun tekee niinku äiskä käskee niin saa herkkuja. Me saatiin semmonen punanen nauha mikä oli sidottu semmoseen herkkutikkuun, söin sen heti ja oisin syöny sen nauhanki mutta äiskä ei antanu. Ja sitte taas ooteltiin ja voi luoja että se oli tylsää!!!!! Ja sitte sama juoksemis-seisomis-kopeloimis-ropeloimis-rumba ja osa koirista laitettiin kehästä pois. Ja sitte me saatiin ruusuke ja pokaali ja herkkuja ja vinkulelu, se oli ihan kivaa. Ja sitte lähettiin kotiin. Äiskä oli aika onnellinen, meitä pentusia kun oli 27 kpl niin se 4. sija oli vissiin aika hienoa sen mielestä. En tuosta tiiä, pääasia että saatiin niitä herkkuja.

Illalla käytiin hallilla, kun äiskä otti Mopin kans tokoilua. En nähny miten se meni mutta jos jotain äiskän ilmeestä voin päätellä niin hyvin kai. Minä olin kuulema jo ollu sen verran reippaana koko päivän, että me vaan leikittiin ja otettiin ihan pikkusen seuraamista.

Tänään oli sitte ihan huipuista huipuin päivä, meillä alkoi aksailukurssi kajaanissa! Siellä oli ihan kesä, vihreä nurmikko jolla oli tosi hyvä juosta. Mulle laitettiin esteet 50 senttiin ja tosi näppärästi alitin ne. Oon jotenki käsittäny, että niitä rimoja ei sais pudottaa, joten eikö se oo sitten ihan sama meneekö ne yli vai ali, kunan ne vaan pysyy paikallaan???? Vissiin ei, kun nyt jälki käteen asiaa miettii. mutta hauskaa meillä oli, mentiin ekan kerran A-este ja se oli aika kiva. Moppi oli ihan hurjana, äiskällä ihan jalat tärisi kun lähettiin ajelemaan kotiin päin, niin hirmusti se sai meiän kans juosta. Se ei oo omien sanojensa mukaan vielä ikinä joutunu juoksemaan Mopin kans semmosta kyytiä, kai sillä pitäis jatkossa alkaa kuntoilemaan tai jotain, kun kerta noin koville ottaa.

Moppi oli vissiin kirjottanu minusta jotain omia mielipiteitään joten ehkäpä minunki pitäis jotain mainita siitä. Pahinta on se, että se nirsoilee ruuan kans, saattaa olla jopa kaksi päivää syömättä. Sitte se syö viikon oikeen hyvin ja taas paastotaan. Äiskä ei ota siitä ressiä, se on niin normaalia Mopille, mutta minusta se on kyllä outoa. Minä syön kesäkurpitsan kuoretki jos vaan satun löytämään, eihän sitä tiiä milloin ruokatarjoilu loppuu ja joudutaan näkemään nälkää ja sen vuoksi on parempi syödä varastoon. Moppi on aika herkkis myös, ontuu 3 vrk jos havunneulanen pistää tassunpohjaan. Mutta on sen kans kyllä kiva leikkiä, vaikka joskus se irvistelee mulle. Se on aika huvittavaa, kun ei tuohon sen naamaan se irvistys vaan sovi. Minä sitte muka tottelen enkä pakkauvu sen lähelle, siinäpähän irvistelköön. Mutta on se kyllä aika viisas. Äiskä on kertonu, että bc:t ovat  yksi viisaimmista koiraroduista maailmassa. Cottonit on kans. Ainaki Moppi. Asiat kyllä opitaan ihan yhtä nopeesti, mutta suurin ero on kestävyydessä, Moppi jaksaa seurata kontaktissa 20 m, minä 200m. Jos on palkkana karvapatukka seuraan vaikka 2km. Tosin ei se Moppi sitte seuraa jos vaikka sataa vettä tai kenttä on muhkurainen tai on roska varpaanvälissä, mutta se onki rinsessapoika ja sitä täytyy ymmärtää. Äiskä on sanonu niin ja äiskää pitää totella. Ja iskää kans. Se on tuo iskä siis se mies joka asuu täällä ja joka ei halunnu toista koiraa tähän taloon. En oikeen viitti kertoa miten asiat nyt on ja kenen kainalossa aina sohvalla nukun ja kenen kuva on iskän kännykässä ja kenen mielestä oon aika rakas koska jos iskä sattuu lukemaan tätä niin se vois vaikka nolostua. Miehet voi joskus nolostua tämmösistä jutuista.

Minä...

...kyllä...

...ai prkle...

...tuun...

...täältä...

...kunhan...

...minä...

...vaan...

...PÄÄSEN!!!

Äiskä aina sanoo, että minä ja Moppi ollaan maailman perussomalialaisimpia koiria. Eiku perseenalusimpia. Eiku se oli joku outo sana, se on ihan kielin päällä. Ja mulla on muuten aika iso kieli. Aina aamuisin, joskus aika aikasinkin, siinä 5-6 huiteilla, käyn kertomassa äiskälle miten paljo sitä rakastan ja tungen kielen sen suuhun. Se väittää, että se tuntuu yhtä aikaa poskionteloissa ja tärykalvoissa. Siihen ei pikkukielinen koira pystyiskään.

Äiskän mielestä on aika outoa, että koirilla täytyy olla unilelut. Meillä on ihan pakko olla nukkumaan mennessä viekussa Ihaa ja Nalle, joskus käydään vähän taistelua kumpi on kumman. Yleensä minä varastan molemmat. Kerranki kävi niin että minä en asettunu ollenkaan nukkumaan, hönttäsin vaan ja kävin välillä istumassa äiskän vieressä. Sittenhän se äiskä lopussaan hokasi, että nalle oli jääny koiraportin toiselle puolelle ja kylläpä tuli heti rauha maahan kun sain nallen viekkuun.

Nyt varmaan tarvis alkaa nukkumaan että jaksan nousta aamulla ajoissa kertomaan äiskälle että rakastan. Ja ai niin, se sana oli per-soo-nal-li-nen. Aika hankala muistaa, vaikka oonki viisas.