Hakuilua, agia, tokoa...

Pitkään ollaan puhuttu ja suunniteltu, että sitä hakuhommaa pitäis alkaa reenailemaan ja nyt lopussaanki sitä on päästy kokeilemaan. Kaija oli 2 vk sitten pari päivää opiskelemassa touhua ja viikko sitten lauantaina mekin päästiin sitä kokeilemaan. Alkujaan meidän oli tarkoitus lähteä sinä päivänä etsimään Hossaan kadonnutta Leevi-koiraa, mutta heti aamulla sain ihanan puhelun, että vanhus oli löytynyt. Itkuthan siinä piti tietysti tirauttaa, vaikken omistajaa tai koiraa tunnekkaan niin kyllä sitä vaan koko ajan ajatteli miltä vastaava tilanne tuntuisi jos se omalle kohalle sattusi. Onneksi meidän suunnitelmat meni uusiksi ja tuli kyllä mieleen, että ei ehkä olisi pahitteeksi, jos opetettaisiinki nuo koiruudet etsimään ihmisten sijasta hukkaan joutuneita koiria!
Mopin kans on jonku verran hakua otettukin, mutta nyt lähettiin senki kans ihan alusta. Eli Kaija syötteli ensin makupaloja ja teki ittesä "kiinnostavaksi", sitte me mentiin auton taakse piiloon ja Kaija paineli mehtään. Ei siis otettu ollenkaan niin, että koira olis nähny minne Kaija menee. Ja täytyy kyllä todeta, että on ne nuo koirat kyllä viisaita, heti hoksasivat homman. Moppi meni jonkin aikaa nenä maassa ja otti jälkeä, mutta lopputulos oli kuitenki sama, "eksynyt" löytyi. On se vaan jotenki niin koominen näky, kun tuo puudeli painaa yli risujen ja kantojen turkki hulmuten niinku paraski palveluskoira... Eilen otettiin homma uusiksi, mukana oli myös Paula aussi Santran kans ja hienosti meni jälleen. Pikkusen piti ensin molemmilla ihmetellä, että miksi tässä nyt uudelleen pitää lähteä etsimään kun se hukkaan joutunu jo löyty, mutta pian ne homman hoksasivat, viisaat eläimet! Ens lauantaina meitä on sitte toivon mukaan neljä ihmistä reeneissä mukana ja tarkotus olis, että sinne lumen tuloon asti reenataan kerran viikossa, on se koirillekki niin kivaa vaihtelua. Hakuhommassa kun koiruus saa touhuta niin itsenäisesti, tokossa ja agissa ootetaan koko ajan käskyjä ohjaajalta.

Ja agista puheen ollen, viime sunnuntaina päästiinkin vielä yllättäen Kajaaniin reenimään ihan kunnon oppiin. Mopilla oli hitusen vauhti hukassa mutta ilosesti meni. Kyllä huomasi, että oon reenannu sen kans kotosalla esteitten kiertoja, se kun meinasi tarjota sitä ihan väkisin vaikka kuin yritin ohjata suoraan esteelle... Ja roppakaan ei kipeytyny (siis koiralla...), vaikka mentiin ekaa kertaa pitkää rataa moneen kuukauteen!
Mantalla oli jälleen vauhti päällä, kuinkas muutenkaan, mutta jälleen se oli liian kiinni minussa. Saatiin taas kotiläksyksi irtautumisharjotuksia, mutta tänään kotikentällä reenaillessa tuli semmonen olo, että mikä irtautumisongelma meillä muka on... Kai siellä pienen bc:n päässä on viikon aikana jotkut palikat löytäneet toisensa ja se on hoksannu, että palkka on jossain muualla kuin äiskällä. Meillä oli tänään reeneissä Mantalle ihan vieraita koiria ja käytin tilaisuutta hyväkseni ja otin pienet tokoreenit siinä sivussa. On sillä kyllä niin hieno keskittymiskyky tuohon tokoiluun, vaikka muut reenasi ihan vieressä sitä Mantan mielestä maailman ihaninta juttua, siis agilitya, niin kyllä se vaan niin hienosti keskittyy siihen mihin pitääki!
Moppikin yllätti reeneissä tänään, vauhtia ja ennenkaikkea intoa löytyi, vaikkakin keinu oli TÄNÄÄN vähän pelottava. Viimeksi se ei ollu, mutta Moppi on Moppi...

Hakuilun ja agin lisäksi tokoakin on reenailtu, Mopin kans on otettu seuraamista tiheällä palkalla ja muutenki ihan pikkujuttuja. Tunnaria ja ruutua on myös reenattu, ihan vaan vaihtelun kannalta. Me nyt tuskin sinne voittajaan tähdätään (varsinkaan kun se ensimmäinenki ykkönen sieltä avoimesta on vielä saamatta...), siellä seuraaminen on jo niin pitkä että Mopilla ei taida mielenkiinto riittää. Se kun nyt kuitenki osaa nuo avoimen liikkeet, niin jotenki tuntuu turhalta jankata niitä päivästä toiseen, kyllästyyhän siinä koiruuski ihan kokonaan.
Makkaran kans on nyt reenailtu seuraamisessa sitä, että palkka onki oikeassa kädessä ja tulee tuolta vasemman olkapään luota, vähä meinasi tänään edistää ja pylly mennä vasemmalle vinoon mutta kun hihnalla muistutti niin asento parani. Tätä nyt vähitellen reenaillaan lisää, käännökset toki mennään vielä vanhalla mallilla. Paikallaoloa oon ottanu niin että hypin ja pompin n. 5m:n päässä, hienosti pysyy. Piakkoin aloitan lelujen heittelyn ja vinguttelun, että saadaan vähän lisää häiriötä peliin. Tosin lammaspatukkaa en uskalla ottaa tähän touhuun mukaan ehkä vuoteen, sen verran tärkeä se pienelle bc:lle on...

Kovasti täällä nyt vaan ootellaan niitä Jyväskylän näytelmiä... Ihana lähteä taas viettämään koiramaista viikonloppua hyvässä seurassa, tosin pikkusen mieltä kaihertaa kun Moppi joutuu jäämään kotiin. Ikävä on jo nyt, mutta jospa minä sen kestän... Minkäs sille voi jos toinen on niin rakas! Marraskuun lopussa lähetään sitte Mopin kans tokoilemaan avoimeen luokkaan, Pelloon olis ihan älyttömästi haluttanu lähteä mutta ei taida rahat riittää ihan kaikkeen reissaamiseen, sielläkin kun olis pitäny olla yötä. Nuo hallikisat vaan taitaa olla Mopin kans ihan mahoton ajatus, se kun vähä pelkää niitä, siis halleja... Mutta kokeillaan nyt ja katotaan mikä katastrofi siitä tulee...Pitäähän sitä haastetta olla, ne onnistumiset tuntuu sitte sitäki paremmalle!

Manta löysi hukkaan joutuneen!

Moppi, tuleva rajakoira

Kukkuu!

Ensin tuijotetaan...

...ja sitte rähinä päälle!

Huomenna me lähetään Mantun kans Kajaaniin reenaamaan missikäytöstä ihan vieraaseen paikkaan, vieraiden ihmisten ja koirien keskelle. Tekee varmasti hyvää tuolle koiruudelle ja mulle myös! On sen verran hakusessa itelläki tuo missitouhu, että jospa niistä reeneistä saisi ees pikkusen varmuutta. Niin ihana kun sinne Jyväskylään onki lähteä, niin kyllä se vaan pelottaa, että osaako siellä olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan...Oon yrittäny ajatella nyt niin, että eiköhän me kaikki aloteta joskus nämä hommat ihan tumpeloina, tehään mokia ja myöhästytään kehästä mutta mitä siitä, ens kerralla ollaan taas hitusen viisaampia! Ja ihan samat tunnelmathan ne oli ennen ekaa möllitokokisaa mutta hengissä selvittiin...