Joskus täytyy miettiä syntyjä syviä...

"Joskus teidän ihmisten olisi syytä miettiä tätä maailman menoa hieman syvällisemmin..."

Ajelin tänään koiruuksien kanssa Kajaanista kotia kohti ja kun niistä ei juttukaveriksi oikein ollut niin väkisinkin tulin pohtineeksi vähän syvällisempiä asioita. Lähipiirissä sattui yksi aika surullinen juttu, joka on ollut mielen päällä tässä pari päivää, kiitokset tämän päiväisten agireenien tapaus unohtui kokonaiseksi tunniksi. Terapeutteja ne ovat, nuo karvaiset kaverit!
No niin, siinä ajellessa sitten mietin, miten älyttömän arvaamatonta tämä elämä on, miten pienestä kaikki on kiinni. Teitpä niin tai näin ja elitpä miten "hyvin" tahansa, et koskaan voi tietää mitä tulee tapahtumaan, vaikka jo huomenna. Ja se tapahtuma, ihan meistä itestä riippumaton, voi murskata kaikki haaveet ja suunnitelmat mitä tulevaisuuden varalle on ajatellut. Miksi ihmeessä sitä ei opi elämään tätä päivää, olla onnellinen siitä mitä on eikä onneton siitä mitä ei ole. Ja kuinka paljon on kuitenkin asioita, mihin voi omalla käytöksellään ja toiminnallaan vaikuttaa, kohtalollehan ei kukaan voi mitään.

Siitäpä sitten ajatukset karkasi luontevasti tähän ihanaan koiraharrastukseen. Niin mukavaa kuin se onkin, liittyy siihen se varjopuoli, eli kateus, arvostelu, jonnin joutava juoruilu ja suoraan suomeksi sanottuna paskan jauhaminen. Ja jos se jäisikin siihen niin hyvä olisi, mutta kun tähän liittyy vielä se aivan käsittämätön valehtelu toisten tekemisistä ja sanomisista. Aika monta ihmissuhdetta on tullut tiensä päähän, kun jotkut ihmiset vaan osaavat tuon valehtelun taidon niin pirun hyvin. Viimesen kymmenen vuoden aikana oon seurannu aika monet hiekkalaatikkotappelut ja täytyy todeta, että 3 v. lapsi on aika paljon viisaampi kuin moni aikuinen. He eivät juoruile eivätkä puhu seläntakana, asia ratkaistaan just sillä samalla hetkellä siinä hiekkalaatikolla, lapiot, muotit ja sankot saattavat ehkä lennellä pitkin pihaa mutta  homma on sitte selevä, leikit ja ennenkaikkea ystävyys jatkuu.
Tässä välissä on muuten  pakko sanoa, että en nyt viittaa tällä tekstillä puolella sanallakaan näihin netissä käytäviin keskusteluihin cottonin turkin pesusta tai bortsujen ocd:stä,  niillä palstoilla on jokaisella kuitenkin mahdollisuus puolustaa itseään toisin kuin näissä minun tarkoittamissa tapauksissa.

Aika paljonhan tässä on kuullut reilun vuoden aikana tuolta kyliltä  mitä minun koirat ovat tehneet ja mitä minä olen tehnyt tai sanonut. Enkä vain minä, vaan myös monet muut jotka kuuluvat meidän ihanaan koiraporukkaan. Jos me oltaisiin yhtään heikompia ihmisiä, me oltaisiin varmaan lopetettu koko harrastustoiminta. Van piru vieköösä ku mehän reenataan entistä suuremmalla innolla, että saisivat lisää aihetta juttuihin! Paljohan sitä kuulee juttuja ja  ollaan tähän asti oltu asiasta ihan hipihiljaa tyyliin "antaahan niien puhhuo, jos niillä ei muuta iloa elämässä oo".  Tänään kuitenki ajattelin, että NYT  minä kirjotan ajatuksista ihan julkisesti, sen verran paljon tällä blogilla on lukijoita että jospa edes yksi tai kaksi niistä tuntisi pienen pienen piston jossain...

Vaikka tässä nyt ei olekkaan yöuniaan menettänyt tämän asian vuoksi niin paljonhan sitä on itekseen ja porukalla miettiny. Me kun ei kerta kaikkiaan käsitetä mistä ihmeestä ne nuo ihmiset keksii noita juttuja, varsinkaan kun ei olla missään tekemisissä keskenämme.  Semmosella mielikuvituksella olis ehkä kannattanu alkaa kirjailijaksi tai ministeriksi. Vois tienata aika hyvin. Kai ne sitte oottaa aina innolla meidän blogipäivityksiä, yhistelevät lauseita sieltä sun täältä, lisäävät pikkusen jotaki omia ajatuksia mukaan ja sitte se asia kerrotaan tuolla kaupan kassajonossa ihan pokkana kaikille halukkaille kuulijoille. Ja niitähän ihan varmasti riittää.
Minä kyllä ymmärrän ja hyväksyn sen jos meidän tekemisiä ja sanomisia arvostellaan, mutta sitten kun ne alkaa olla ihan täyttä valehtelua niin se menee yli. Myönnän että minä "lellin" noita koiria, ts. ne syö just sitä ruokaa mitä niiden terveys  ja hyvin vointi on vailla, mulla ei oo tapana huutaa niille, ne pääsee lenkille joka ikinen päivä vaikka olis kuinka töiden tms. vuoksi väsyny jne jne...lellimistä??? Jos se sitä jonkun mielestä on niin silleppä minä en sitte voi mitään.  Ihan kaikkeista törkein juoru, mikä tuolla kylällä liikkuu (siis mikä on meidän korviin kantautunu, paljon on varmaan vielä kuulematta...) on se että eräs koira, meidän koiraporukkaan kuuluva, hyökkäsi erään toisen koiran kimppuun eräässä yleisötapahtumassa. Ei siinä mittään jos näin olis käyny, mutta kun kumpikaan näistä koirista ei siellä tapahtumassa ollu. Niin että vaatii melekosta mielikuvitusta kehitellä tämmönen juttu... Ihan suoraan sanottuna katteeksi käypi, sen vuoksi kun yksi nuoruuden toiveammatteja oli kirjailija!

Me ollaan aina aateltu, että katteelliset ne on jotka jaksaa jauhaa tuotaa pas...kakkaa. Mutta minäpä tässä keksinkin tälle hommalle uuden nimen, kyse ei ookkaan kateudesta vaan koiraholismista.
Eli alkoholismihan  on sairaus, ihan oikeasti. Tyypillistä on, että alkoholistilla on huono itsetunto, ei ole tapaa purkaa tuntojaan "normaalilla" tavalla, hän kyttää toisten juomista, suurentelee sitä, juoruilee siitä jne  jne tietäen että itselläkin on ongelma, muttei hyväksy sitä/suostu tunnustamaan. "Koiraholismi" on ehkäpä vähän sama asia, itsetunto on niin pirun heikko että sitä nostattaakseen on ihan pakko arvostella ja aliarvioda muita. Ehkäpä niitä ongelmia, mitä muilla koirien kanssa väitetään olevan, on sitten kuitenkin sen oman koiran kanssa... Omasta ja koiran osaamisesta ollaan niin epävarmoja, että sen vuoksi on pakko valehdella asioita muiden tekemisistä. Voiskohan minusta tulla isona vaikkapa rohvessori ku hokasin näin mielettömän jutun! Tosin kun tarkemmin aatellaan niin ehkäpä siinä on kuitenkin kysymys loppujen lopuksi kateudesta. Ei sen vuoksi että meillä olis niin hyvät koirat vaan että meillä on niin hauskaa yhessä, on ehkä parasta että annan koirien kertoa se omalla kielellään:

"Meillä on aika mielettömän kivaa yhessä...

...tosin joskus täytyy vähän irvistellä...

...sanoa muutama painava sana...

...ja ehkäpä kulkea muutama askel eri suuntiin...

...mutta aina pitää osata pyytää anteeksi ja sopia riidat, sanoo äiskä ja äiskää pitää totella".

"Joskus voi joutua pulaan umpihangessa...

... mutta onneksi apujoukot kiiruhtaa aina paikalle, niin nopeasti kuin pääsee!"

"Joskus voi kaatua ihan kokonaan mutta ystävät auttaa aina...

...ystävät on tehty sitä varten".

"Ihan kaikki ei aina ymmärrä meidän huumorintajua...

...mutta mitäs pienistä...

...nyt suuuuuuuuudellaaaaaaaan...!"

"Me osataan tällanenki, tästä saa olla ihan luvan kans kateellinen...

...ja taas mennään...

...ja osataan me poseeratakki...TILTA!!! Tsemppaa vähä, meitä kuvataan!"

"Mehän ei yö/kauneusunia menetetä kaiken maaliman juorujen vuoksi vaan...

...pyllistetään niille!!!

Jos mulla joku "itoli" elämässäni on niin se on/oli meiän mummo. Se ruukasi aina sanoa, että "minkä taakseen jättää sen eestään löytää".  Toinen mummon sanonnoista oli "paha soapi aena palakkasa". Sitä ootellessa  reenataan koiria ja iloitaan tästä päivästä. Meiän mummo on/oli aina oikeassa!